Järkyttävä kuva suomalaisvanhuksesta leviää netissä!

Nettiin on avattu ”vanhustenhoidon nykytilaa” käsittelevä Facebook-ryhmä. Sen on perustanut erään vanhuksen lähipiiriin kuuluva henkilö, joka on kauhistunut seniorihoidon tasosta.
-Mietin ensin, onko järkeä julkaista tätä kuvaa, mutta se kertoo meidän vanhustenhoidosta tänä päivänä, nainen toteaa.
Hän on julkaissut kuvan isoäidistään, joka on kaatunut.
Se on karmeaa katsottavaa.
Vaikka nainen julkaisi kuvan ilman sensurointia, Metropoli ei mediana julkaise yksityishenkilön kuvaa ilman hänen omaa suostumustaan.
Lähipiiriläinen kirjoittaa:
-Lähempänä 100 vuotta oleva mummini oli jälleen kaatunut kotona. Vanhukset halutaan hoitaa mahdollisimman pitkään kotona, ja tässä tulos. Kotihoito käy kolme kertaa päivässä, mutta rohkenen väittää, ettei hän pärjää enää kotona. Hyväkuntoinen ikäisekseen ei lohduta. Tänäänkään sairaalassa ei luvattu paikkaa, vaan mahdollinen kotiutus on taas edessä, eikä rahaa yksityiseen hoitoon ole. Ihmisarvo? nainen kysyy.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”