Jussi vakuuttaa rakkauttaan, pari yhdessä seksimessuilla!
Saana ja Jussi Parviainen ovat taipaleellaan avioliitossa siinä pisteessä, että Jussi anelee vaimoaan takaisin.
Saanasta otetut roisit valokuvat eivät enää korista Jussin blogia, vaan kaikki nuoreen vaimoon viittaava on poistettu. Jussi pyytää vaimoltaan ymmärrystä alapääkuvien levittämiseen. Saana on kertonut tehneensä asiasta rikosilmoituksen.
Saanan blogia ei ole päivitetty sitten keskiviikon, jolloin hän esitteli uutta hiustenpidennystään. Hän on juontanut eilen alkaneita seksimessuja ja on ollut ilmeisen kiireinen. Pari esiintyi eilen messuilla valokuvaajille ilmeisen lämpimissä väleissä.
Jussi blogissaan:
”Olen poistanut blogistani kaiken sinua koskevan. Kuvat, artikkelit ja nekin hyvät kirjoitukset joissa vain mainitsin nimesi. Kommunnikoi minun kanssani. Olen niin kovin yksin ja odotan että vastaisit edes puhelimeen. Vaikka sinulla olisi komeita ja syvällisiä sinkkumiehiä, niin en minä niistä ole lyöty tai mustasukkaisuudesta vihainen. Enhän ollut silloinkaan kun kävit toisissa vuoteissa avioliittomme yhteisenä aikana. Rakastan sinua edelleen yhtä syvästi ja kaipaan kontaktia sinuun. Tulen perjantaina kuvaamaan seksimessuja ja tietysti myös sinua.
En tiedä mitkä blogisi mieskirjoituksista ovat totta, enkä siitä välitäkkään. Minulla on ikävä sinun sieluasi ja olemustasi. Siksi rakkaani, että rakastan sinua. Tähänastinen ero on ollut minulle liian raskas ja olen toiminut varmasti väärin saadakseni sinut käsittämään kuinka paljon minulle merkitset.
Elä niin kuin elät mutta älä sulje minua maailmasi ulkopuolelle.
Rakkaudella virallinen miehesi
Jussi Parviainen.”
Tämä ilmeisesti sulatti Saanan sydämen…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla