Katri Kulmuni paljasti yllättävän perheuutisen – ”Olemme onnellisia uudesta elämän alusta”
Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) kertoi sunnuntaina omalla Facebook-tilillään iloisen perheuutisen.
Kulmuni paljastaa odottavansa puolisonsa Jyrki Peisan kanssa ensimmäistä lastaan. Lapsen laskettu aika on tammikuussa.
Kulmuni julkaisi postauksensa yhteydessä kuvan, jossa hän tutkii vastaanottamaansa äitiyspakkausta.
– Minulla on teille kerrottavaa. Jos kaikki menee hyvin, minä ja Jyrki saamme perheenlisäystä tammikuussa, Kulmuni kirjoittaa.
– Näin ollen, en ensi keväänä osallistu eduskunnan kevätistuntokaudelle. Tämän jälkeen palaan täysipäiväisesti kansanedustajan tehtäviin. Muut luottamustehtäväni Lapissa pyrin hoitamaan mahdollisimman normaalisti myös kevään osalta.
Raskaus on Kulmunin mukaan sujunut toistaiseksi hyvin. Hän toivoo, että odottaminen jatkuu samalla tavalla.
– Olemme suunnattoman onnellisia uudesta elämän alusta, Kulmuni iloistee.
– En avaa kotimme ovia enempää, mutta onhan tämä suomalainen äitiyspakkaus loistava ja tulee myös meidän perheessä käyttöön, poliitikko hehkuttaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kulmunin julkaisu on kerännyt lyhyessä ajassa runsaasti tykkäyksiä ja onnitteluja. Onnittelijoiden joukossa on lukuisia tunnettuja poliitikkoja.
– Suuret ja lämpimät onnittelut Katri ja Jyrki. Iloinen uutinen! Edessänne on upea elämänvaihe. Voimia odotuksen loppusuoralle! kommentoi Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikko.
– Mikä hieno uutinen! Onnea odotukseen! toivottaa Keskustan eduskuntaryhmään niin ikään kuuluva kansanedustaja ja Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Lue myös:
Katri Kulmunilla koronatartunta – jatkaa töitä eristyksessä: ”Asia on kaikkinensa hallussa”
Sanna Marin koki rajun loppuunpalamisen – ”En jaksanut tehdä enää mitään”
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta