Kaunista, mutta vaarallista! Varo ”hiljaista kuolemaa” luonnossa liikkuessa
Suomen talvi on parhaimmillaan ja lumiset metsät kauneimmillaan. Tämä jos mikä kasvattaa intoa liikkua ja vaikkapa hiihtää upeissa maisemissa.
Lumisissa metsissä kuitenkin vaanii piilevä hengenvaara, josta kerrotaan Työturvallisuuskeskus TTK ja METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n yhteistyössä tekemällä videolla Hiljainen kuolema.
Videolla Meton työturvallisuusasiantuntija Markku Varis kertoo tykkylumesta, sen vaaroista ja tarvittavista varotoimista.
– Lähipäivien sääennuste lupaa lisää lunta, mikä kasvattaa metsien lumitaakkaa entisestään. Muista tarkkailla tilannetta metsässä, Markku Varis muistuttaa.
– Varmista metsään lähtiessä, että kännykässä on virtaa ja kenttää, jotta voit tarvittaessa hälyttää apua itsellesi tai jollekin toiselle. Helpotat pelastustoimia myös pukeutumalla näkyvästi, hän neuvoo.
METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n puheenjohtaja Stefan Borgman kehottaa varovaisuuteen kaikkia luonnossa liikkujia:
– Ihmishenki ja turvallisuus ovat ykkösjuttuja. Nollatoleranssi näissä asioissa on ainoa oikea tie, hän toteaa.
– Tykkylunta on täällä Imatran suunnalla jo nähtävissä. Nuorissa kasvatusmetsissä puut ovat luokillaan ja riukuuntuneissa metsissä puita on katkeillut, kertoo työsuojeluvaltuutettu Pasi Parviainen. Hän ostaa työkseen puuta yksityismetsänomistajilta ja kulkee lähes päivittäin metsässä.
– Kun liikut maastossa, muista turvallisuus. Vältä tykkylumialueita ja kierrä ne. Muista kertoa tuttavalle, milloin lähdet metsään ja milloin palaat. Jos sinuun ei saada yhteyttä, niin tiedetään hälyttää apua. Ja vaikka menisit metsään kaverin kanssa, niin kerro kolmannelle, missä liikutte. Kännykkään kannattaa ladata 112-sovellus, Parviainen neuvoo kaikkia luonnossa liikkujia.
Lähde: Metsäalan asiantuntijat ry
Kuva: YouTube / Työturvallisuuskeskus
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”