Kauppa yritti vähentää muovipussien kulutusta nolaamalla asiakkaitaan – miten kävi?
Muovipussien kulutuksen vähentämiseen pyrkinyt kauppa teetti noloja tekstejä niiden kylkeen, etteivät ihmiset käyttäisi niitä. Miten tempaus onnistui?
Vancouverissa sijaitseva kauppa halusi olla mukana ilmaston muutostalkoissa ja kirjasi muovipusseihinsa seuraavia tekstejä:
”Wart Ointment Wholesale” eli suomeksi ”Syylävoidetukku”, ”The Colon Care Co-Op”, suomennettuna ”Paksusuolihoidon Osuuskunta” ja ”The Weird Adult Video Emporium” eli ”Outo Aikuisten Videoiden Tavaratalo”.
Kuvitteellisten brändien nimillä oli kuitenkin päinvastainen vaikutus, sillä ihmiset suhtautuivat niihin huumorilla ja muovipussien myynti vain lisääntyi.
– Häpäisette ihmisiä käyttämällä brändiä keksitystä suoliklinikasta? Todella mautonta. Ihmiset, joilla on suolisairauksia, häpeävät asiaa muutenkin, totesi eräs henkilö kaupan tempauksesta.
– Mikään lähelläni oleva kauppa, joka on tarpeeksi typerä tehdäkseen näin – en vain menisi sinne enää. Haluan asioida paikassa, joka toivottaa minut tervetulleeksi, eikä tuomitse minua, kertoo toinen henkilö.
Helpompaa olisi ollut vain luopua muovipussien käytöstä kokonaan. Alapuolella video East West Marketin muovipusseista ja niiden teksteistä.
Lähteet: Mirror, Instagram Ylin kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”