Kuukauden kuluttua kruunataan ensimmäinen Miss Oulu
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Miss Oulu -kauneuskilpailu huipentuu kuukauden kuluttua finaaliin perjantaina 23. helmikuuta, jolloin ratkeaa kuka ehdokkaista nappaa itselleen ensimmäisen Miss Oulu -tittelin.
Finaali järjestetään Radisson Blu Hotel Oulussa ja sitä pääsee jännittämään paikan päälle ostamalla lipun. Edullisemmat ennakkoliput tulevat myyntiin vielä tällä viikolla osoitteessa www.missoulu.fi. Mahdollista on myös hankkia VIP- ja Show & Dinner -paketit, joita on rajoitettu määrä.
Lokakuussa valitut finalistit ovat ahkeroineet kovasti niin kameran edessä kuin treenaamisessa.
– Tytöt ovat tehneet mieletöntä työtä koko kisan ajan, suorastaan omistautuneet. Silmin nähden on tapahtunut kehitystä kameran edessä, lavalla sekä henkisellä puolella. Fyysinen muutos tyttöjen vartaloissa on jopa häkellyttävä, kuvailee kilpailun tuottaja Suvi Pitkänen.
Kilpailun seuraava suuri etappi on Kauppakeskus Valkean muotinäytökset 14.2 Oulun keskustassa ja sen jälkeen, jo seuraavalla viikolla koittaakin odotettu h-hetki.
Kauneuskilpailun voittajakolmikko lunastaa itselleen tuotepalkintoja sekä ammattivalokuvaajan ottamat mallikansiokuvat. Itse voittaja lähtee Turkin Istanbuliin mallitoimiston kuvauksiin ja castingiin.
Miss Oulu on kansainvälisiä kauneusihanteita edustava kauneuskilpailu, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kilpailussa etsitään valovoimaista edustajaa, joka antaa Pohjois-Suomen pääkaupungille kasvot Suomessa ja maailmalla. Lisäksi haetaan raikasta kasvoa mallimaailmaan ja erilaisiin edustustehtäviin. Kilpailun tarkoituksena on tarjota voittajille mahdollisuus työllistyä mallina ja eri edustustehtävissä.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin