Lainaako Kylie Jenner todella isosiskonsa Kendallin alushousuja?
Kylie Jenner myöntää Life of Kylie -sarjansa promovideolla, että hän ja Kendall Jenner eivät olisi ystävykset, jos eivät olisi siskoksia. Kylie kuitenkin paljastaa myös jotain muuta siskosten välisestä suhteesta.
– Annan hänen lainata mitä ikinä hän haluaa. Hän tulee aina, ja sanoo tarvitsevansa asun, ja annan hänen lainata mitä vain, Kylie kertoo.
Anteliaisuus ei kuitenkaan kulje Kylien mukaan molempiin suuntiin.
– Sitten menen hänen luokseen ja sanon ”Kendall, tarvitsen parin housuja kotimatkalle”, ja hän antaa minulle kaikkein epämukavimmat vanhat alushousut ja rumimmat verkkarit, joita olen koskaan nähnyt. Kaikki on niin rumaa ja vanhaa ja pientä. Ja sanon hänelle, että hän on niin ilkeä, Kylie jatkaa.
Mallina uraa tekevä Kendall on myöntänyt aiemmin, että hän vihaa sitä, kun ihmiset väittävät hänen olevan kateellinen pikkusiskolleen Kylielle.
– Vihaan draamaa niin paljon! En ole koskaan ollut dramaattinen ihminen, en edes nuorempana, Kendall on todennut.
Lähde: DailyMail
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman