Lentoemäntä pakotti koiran käsimatkatavaralokeroon – koira menehtyi
Houstonista New Yorkiin lentäneessä United Airlinesin koneessa koettiin maanantai-iltana tragedia, kun lentoemäntä pakotti matkustajan laittamaan käsimatkatavaralokeroon laukkunsa, jossa oli koiranpentu.
Koiran omistaja yritti epätoivoisesti vastustella, mutta lentoemäntä ei ottanut vastalauseita kuuleviin korviinsa ja pakotti naisen silti laittamaan laukun lokeroon. Muut matkustajat kuulivat lennon aikana koiran haukkuvan lokerossa, kunnes haukkuminen loppui.
Perille saavuttaessa nainen avasi koiransa kuljetuslaukun ja näki kauhukseen, että koira ei liikkunut. Koneessa ollut toinen matkustaja June Lara kertoo pidelleensä koiran omistajan vauvaa sillä aikaa, kun nainen yritti elvyttää 10 kuukauden ikäistä pentua.
Lara julkaisi Facebookissa kaksi kuvaa ja kertomuksensa lohduttomasta tilanteesta. Lara sanoo järkyttyneensä tapahtumasta myös itse niin paljon, ettei enää koskaan käytä United Airlinesia.
– Tämä onneton perhe maksoi 125 dollaria lemmikkinsä murhaamisesta silmiensä edessä, Lara kirjoittaa.
Lentoyhtiö on julkaissut pahoittelun tapahtuneesta:
– Tämä oli traaginen onnettomuus, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, koska lemmikkejä ei tule koskaan laittaa käsimatkatavaralokeroon. Otamme täyden vastuun tästä tragediasta ja välitämme syvimmät osanottomme perheelle, ja olemme sitoutuneet tukemaan heitä. Tutkimme tapahtuneen perinpohjin estääksemme sitä enää koskaan toistumasta.
Alla June Laran ottamat kuvat ja kertomus surullisesta tapahtumasta.
Lähde: New York Post
(Kuvituskuvan lentokone ei liity tapaukseen, kuva: Pixabay)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne