Liiton kysely hoivayritysten työntekijöille: ”En suosittele paikkaa kenellekkään. Aivan karmea.”
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer teki syksyllä 2018 kyselyn jäsenilleen, jotka työskentelevät Attendolla, Mehiläisessä ja Pihlajalinnassa. Kysely toi esiin merkittävät ongelmat, jotka liittyvät riittämättömään henkilöstömäärään. SuPer kävi syksyllä läpi tulokset jäsenten ja työnantajien kanssa ja keskusteli ongelmista myös valvontaviranomaisen kanssa.
Työntekijät kokivat asiakasturvallisuuden kärsivän
Suurin osa vastaajista kertoi, että henkilöstömäärä suhteessa asiakkaiden tarpeisiin ei ole riittävä. Tämä johtaa siihen, että työn laatu ja asiakkaiden perushoito kärsivät merkittävästi. Esimerkiksi raportointi, lääkehuolto, hygieniasta huolehtiminen, kuntoutus ja opiskelijoiden ohjaaminen jäävät osin tekemättä liian vähäisen henkilöstömäärän vuoksi. Työntekijät kokevat työturvallisuusriskin kasvavan ja asiakasturvallisuuden kärsivän. Työ on selviytymistä.
Yksikön toiminta, henkilöstömäärä, hoidon laatu ja asiakasturvallisuus eivät monissa tapauksissa vastaa työpaikan omavalvontasuunnitelmaa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aamuneljältä herännyt vanhus saa aamiaisensa ja lääkkeensä vasta puolenpäivän aikaan, koska hoitajia ei ole tarpeeksi. Kaikki hoitajat eivät ole tietoisia omavalvontasuunnitelman olemassaolosta tai onko sen tehty yhdessä työntekijöiden kanssa. Perehdytyksessä on puutteita.
Sosiaalihuoltolaki velvoittaa puuttumaan epäkohtiin välittömästi
Työntekijä on sosiaalihuoltolain mukaan velvollinen ilmoittamaan kaikista havaitsemistaan epäkohdista ja niiden uhista työnantajalle. Lain mukaan työnantajan on puututtava välittömästi epäkohtiin ja ilmoitettava niistä edelleen kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranhaltijalle.
– Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei henkilöstöä haluta kuunnella ja ongelmia ratkoa, vaan päinvastoin painostetaan vaikenemaan ongelmista. SuPerin jäseniltä tulee myös yhteydenottoja, joissa he kertovat työnantajan ryhtyneen vastatoimiin ilmoituksentekijää kohtaan, Paavola kertoi lokakuussa 2018.
SuPerin käynnisti lokakuussa 2018 Ilmianna haamuhoitaja -kampanjan, joka muistuttaa superilaisia ilmoitusvelvollisuudesta ja oikeudesta ilmoittaa epäkohdista niin, ettei työntekijöihin kohdistu mitään rangaistustoimenpiteitä.
STT
Kuva: Pixabay
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle