Lipunmyynti sekä HSL-alueen että VR Lähiliikenteen junissa päättyy 19.6. Muutoksia myös VR:n liikennöintialueeseen ja siirtyminen kesäaikatauluun.

Maanantaista alkaen lippu on oltava ostettuna junaan noustessa. Uudistuksen kanssa samaan aikaan VR:n lähiliikennealue laajenee Tampereelle saakka, sekä uusi G-juna aloittaa liikennöinnin Riihimäen ja Lahden välillä.
Konduktöörit työskentelevät edelleen junamatkustajien palveluksessa, jatkossa myös laiturialueella. He liikkuvat junissa pareittain koko junassa, auttaen ja opastaen sekä katsoen samalla asiakkaiden matkaliput. Kun konduktöörit ovat palvelleet yhden junan, he siirtyvät seuraavaan. Ilta- ja yöaikaan kaikissa junissa on konduktöörit.
VR:n asemilla on paljon opastajia erityisesti ruuhka-aikoina 14.6.-21.6. välisenä aikana. He opastavat ja neuvovat matkustajia lipunhankinnassa. HSL ja VR kehittävät jatkuvasti vaihtoehtoisia lipputuotteita erilaisiin matkustustarpeisiin. Sekä HSL että VR laajentavat automaattiverkostoa kesän ja syksyn aikana.
HSL:n lipunmyyntikanavat ovat mobiilisovellus, matkakortti, lippuautomaatit, HSL:n palvelupisteet sekä R-kioskit. HSL-alueella satunnaisten matkojen varalle tulee kioskimyyntiin 19.6. alkaen uusi kortille ladattava kertalippu, jonka voi ostaa ennakkoon. Lipun voimassaolo alkaa, kun se leimataan ensimmäisen kerran matkakortinlukijalla, jotka sijaitsevat edelleen junan eteisessä.
VR:n lähiliikenteen lipunmyyntikanavat ovat mobiilisovellus (VR Lähijunat ja VR Mobiili), lippuautomaatit, verkkokauppa, asiakaspalvelukeskus, asemien lipunmyynti ja R-kioskit.
VR:n Lähijunat -mobiilisovelluksen avulla lipun hankkiminen on ajasta ja paikasta riippumatonta ja matkustajalle VR:n mukaan mahdollisimman huoletonta.

Kesäaikataulut tulevat voimaan 19.6.

Joukkoliikenne ottaa käyttöön kesäaikataulut 19.6. – 13.8. Helsingissä on nyt paljon rakennustyömaita ja katutöitä, jotka aiheuttavat muutoksia pysäkkien sijainteihin. Lisäksi kesän aikana kaupungissa on paljon yleisötapahtumia, jotka voivat ruuhkauttaa liikennettä. Tuoreimmat tiedot löytyvät HSL.fi:stä. Reittiopas etsii liikkujalle aina nopeimman ja häiriöttömän reitin.
Omia joukkoliikennelinjoja koskevat linjatiedotteet voi tilata myös sähköpostiin luomalla HSL-tunnuksen. Sitä kautta saa tietoa ajankohtaisista liikennemuutoksista, suunnitelmista ja poikkeustilanteista niiltä linjoilta, joita itse käyttää. Palvelu on maksuton.
Esimerkiksi juhannusliikenteeseen kannattaa varautua jo ennakkoon.

Kolme tapaa hankkia lippu

1. Edullisin: Lataa arvoa HSL:n matkakorttiin ja maksa matka kortinlukijaan junavaunussa.
2. Aina mukana: Lataa kännykkääsi HSL:n mobiilisovellus ja käytä mobiililippua. Maksa puhelinlaskulla tai luottokortilla.
3. Etukäteen: Osta lippu aseman automaatista, lähimmästä R-kioskista tai lähikaupasta, jossa on myyntipiste. Kertalippuja voit ostaa myös varastoon, sillä ne aktivoituvat vasta kun näytät lipun junan kortinlukijalle. Tarkemmat myyntipaikat täällä.

Pyörien kuljetuskokeilu lähijunissa alkaa 19.6., koko kalustossa monitoimitilavaunut

HSL ja VR aloittavat juhannusviikolla vuoden mittaisen kokeilun, jonka aikana pyörää saa kuljettaa lähijunissa myös ruuhka-aikoina, jos tilaa löytyy.
HSL:n lähijunaliikenteessä kaikki junat ovat 19.6. mennessä uusia Sm5- eli FLIRT-junia, joissa on pyörien, pyörätuolien, lastenvaunujen ja isompien matkatavaroiden kuljetukseen tarkoitettu monitoimitilavaunu. Vaunujen ovet merkitään isolla pisteviivapyörällä kuten metroissa, jotta oikealle ovelle löytää helposti pyörän kanssa. Ruuhka-aikoina klo 7-9 ja 15-18 jotkut junavuorot ovat hyvin täysiä, joten niitä kannattaa välttää.
Ohjeet pyörän kuljettamiseen
STT