
Maailman oudoimmat rituaalit vauvojen heittelystä sormien leikkelyyn – katso video!
Maailmalla on mitä oudompia heimorituaaleja, joiden tarkoitus on usein tuoda hyvää onnea tai toimia siirtymäriittinä. YouTube-videolle on koottu seitsemän erikoista rituaalia, joita harva meistä haluaisi kokeilla.
1. Tanssi kuolleiden kanssa
Famadihana on suosittu juhla Madagascarin heimojen keskuudessa. Kyseessä on hautajaistraditio, jossa ihmiset tuovat hautakammioista suvun kuolleiden jäsenten ruumiit tanssiakseen niiden kanssa musiikin tahdissa. Heimon jäsenet uskovat, että kuolleet palaavat jumalan luokse ja syntyvät uudelleen.
2. Lasten heittely
Intiassa on satoja vuosia vanha traditio, jossa heitetään pieniä lapsia temppelistä 15 metrin korkeudesta. Lapset otetaan vastaan alhaalla suureen lakanaan. Rituaalin uskotaan tuovan lapsille hyvää onnea ja se järjestetään aina joulukuussa. Vuosittain noin 200 lasta heitetään alas temppelistä. Lapset ovat yleensä alle kaksivuotiaita.
3. Hyppy köynnösten varassa
Vanuatulla Pentecost-saarella harjoitetaan rituaalia, jossa miehet hyppäävät 20-30 metriä korkeasta tornista pää edellä köynnöskasvi nilkkojen ympärillä sidottuna. Miesten hypätessä kyläläiset tanssivat ja laulavat. Hyppy muistuttaa benji-hyppyä, mutta turvavälineitä ei ole käytössä. Mitä korkeampi hyppy, sitä enemmän jumalat siunaavat hyppääjää hyvällä onnella.
4. Sormien leikkely
Papualla elävän Dani-heimon jäsenet leikkaavat irti sormiaan osoituksena surustaan hautajaisseremonioissa. Sormien leikkaaminen symboloi surua ja tuskaa, jota rakkaan menettäminen merkitsee.
5. Tuhkien syöminen
Yanomami-heimon jäsenet Etelä-Amerikassa uskovat, että ruumis on käsiteltävä tietyllä tavalla, jotta vainajan sielu saa rauhan. Ruumiit krematoidaan ja vainajan tuhkat sekoitetaan makeaan banaanista tehtyyn liuokseen. Surevat nauttivat tuhkista ja banaanista koostuvan juoman.
6. Kutistetut päät
Perussa ja Ecuadorissa elävät Jivaroan heimot ovat tunnettuja siitä, että he kutistivat kuolleiden päitä. He uskoivat, että vihollisen pään kutistaminen lamauttaa hänen henkensä, jolloin tämä ei pääse kostamaan. Rituaalin myös uskottiin siirtävän uhrin voiman tappajalle. Länsimaalaiset alkoivat ostaa kutistettuja kalloja 1800-luvulla, mikä lisäsi tappamista, sillä heimot halusivat vastata kysyntään.
7. Muurahaiskäsineet
Satere-Mawe-heimon jäsenillä Amazonilla on siirtymäriitti, jossa nuorten poikien on kerättävä luotimuurahaisia ja tehtävä niistä itselleen käsineet. Pojat pitävät käsineitä kymmenen minuutin ajan samalla, kun he tanssivat pitääkseen pistojen tuoman kivun poissa mielestään. Muurahaislaji on saanut nimensä siitä, että sen pureman aiheuttamaa kipua on verrattu luodin osumaan.
https://youtu.be/TUpN45YR9c4
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen