Maisa Torppa joutui vuosi sitten massiivisen kohun keskiöön – kertoo nyt totuuden rikosilmoituksista: ”Äärimmäisyyksiin mennyttä kiusaamista”
Suomen tunnetuimpiin julkkiksiin ja somevaikuttajiin lukeutuva Maisa Torppa joutui vuosi sitten melkoiseen pyöritykseen, kun hänestä tehdyt rikosilmoitukset nousivat otsikoihin. Useat mediat uutisoivat Torpan kyhäilleen tutuistaan perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja loukanneen ihmisten kunniaa.
Nyt Torppa käy läpi vuoden takaista tilannetta omalla, yksityisellä Instagram-tilillään. Hän kertoo saaneensa tällä viikolla poliisilta päätöksen, jossa todetaan ettei Torpan katsota syyllistyneen rikokseen.
– Lehtiin annettiin kamalia haastatteluita ja someen laitettiin syyttäviä ja mollaavia päivityksiä, Torppa kuvailee tapahtunutta Instagramissa.
– Itse olen koko ajan tiennyt etten ole koskaan mitään laitonta tehnyt, joten en jaksanut tällaiseen julkiseen pelleilyyn lähteä mukaan, hän täsmentää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Torppa iloitsee saamastaan päätöksestä.
– Tänään tuli taas yksi päätös, jossa poliisin mukaan ei ole mitään syytä epäillä, että olisin henkilön kunniaa loukannut tai että olisin mitään perätöntä lastensuojeluilmoitusta tehnyt. Jo toinen loistava ja meille alusta asti selvänä ollut päätös tälle viikolle!
Perättömien rikosilmoitusten tekeminen ja vieminen julkisuuteen kertoo Torpan mielestä vain tekijästä itsestään.
– Äärimmäisyyksiin mennyttä kiusaamista, Torppa kuittaa.
Lue myös:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä Antti Rinteen pekonipastan? Tässä kohuresepti, joka sisältää yli 10 000 kilokaloria
- Lähes 20 vuotta sinkkuelämää viettänyt Cristal Snow on päättänyt antaa rakkaudelle mahdollisuuden – ”Aion mennä baareihin ja flirttailla”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun parhaat uudet pelit
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!