Maria Veitola sairastui pahoin – ”Vaikea muistaa sanoja tai muodostaa lauseita”
Juontaja ja toimittaja Maria Veitola on sairastunut koronaan kahdesta rokotteesta huolimatta.
– Muu perhe on säästynyt tartunnalta (en tajua). Minä olen maannut viime päivät peiton alla särkylääkepaketit ja elektrolyyttijuomat kainalossa. Nukkunut ja katsonut tv-sarjoja, Maria Veitola kirjoittaa Instagram-tililleen.
Hän sai kuulla altistuneensa koronalle, minkä jälkeen hän päätti tehdä kotitestin, johon ilmestyi heti kaksi tukevaa viivaa.
– Siitä lähti kehittymään oireiden kimara. En puhuisi omalla kohdallani perusflunssasta. Tämä on jotain ihan muuta.
– Infernaalinen väsymys, keho kuin lyijyä. Aivosumu: vaikea keskittyä, muistaa sanoja tai muodostaa kokonaisia lauseita. Kuumeinen olo, vaikka kuumetta ei ole. Joka paikkaa särkee. Hillittömästi. Etenkin päätä, kasvoja, pohkeita ja ranteita. Kova yskä pahenee aina iltaa kohden. Keuhkoihin koskee ja hengittäminen on raskasta, ajoittain jopa vaikeaa. Sydän hakkaa hulluna, on rytmihäiriöitä, vaikka ei muuta tee kuin makaa sängyssä. Kurkku on kipeä etenkin aamuisin. Nuha ei merkittävä.
Maria kertoo, että monen hänen ystävänsä oireet ovat jatkuneet viikkoja ja jopa kuukausia koronatartunnan saamisen jälkeen.
– Kauheaa. Tsemppiä samassa tilanteessa oleville ja terveyttä kaikille! Jos sairastut koronaan, niin näinä aikoina et tosiaan ole yksin.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen