Yle kiistää viisumokan – Martina saa osallistua Euroviisukarsintaan
Eilisessä Maria!-showssa uuden Checkmate kappaleensa esittänyt Martina Aitolehti aiheutti hurjan kohun, kun media alkoi syyttää laulajatarta sääntörikkomuksesta. Ylen vastaava tuottaja Anssi Autio kuitenkin kertoo Ylen jopa rohkaisseen kilpailijoita esittämään kappaleitaan julkisesti, ja ettei kisassa enään ole julkisen esittämisen deadlinea. Epäselvyys syntyi, kun Euroviisukarsinnat muutettiin uuden musiikin kilpailuksi ja sääntöihin oli jäänyt epähuomiossa pykälä, jossa kielletään kappaleiden julkinen esittäminen ennen 28.1.2012. Martinakin vakuuttaa, että Yle oli tietoinen Maria!-shown esiintymisestä.
Esiintymisensä jälkeisessä haastattelussa Martina kritisoi voimakkaasti levy-yhtiönsä toimia ja potkujaan. Muun muassa Universal yhtiön pitkäjänteisyyden puute mietitytti laulajatarta ja hän mietti pitkään myös julkisuuden vaikutuksia levymyyntiinsä. Martina näyttää kuitenkin haastattelun perusteella unohtaneen esiintyneensä levylaulajana jo 2000-luvun alkupuolella. Silloin Martina esiintyi mm. 2005 ilmestyneellä Salarakkaat albumilla toisen kohujulkkiksen Marika Fingeroosin kanssa. Silloin levy myi huimat 200 kappaletta, joten lieneekö Universal pystynyt samoihin myyntilukuihin?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla