Michael Jackson määräsi pikkuveljensä ammuttavaksi!
Michael Jacksonin entinen henkivartija Matt Fiddes on jatkanut paljastusten tekemistä edesmenneestä supertähdestä. Fiddes sanoo, että Michael oli määrännyt huumehöyryisesssä paranoidoisuuskohtauksessa pikkuveljensä Randyn ammuttavaksi.
Jacko oli vuosikausia sotajalalla veljiensä kanssa, jotka halusivat hänen allekirjoittavan sopimuksen 500 miljoonan dollarin arvoisesta Jackson Five -yhtyeen yhteenpaluukiertueesta. Veljesten välit olivat niin tulehtuneet, ettei tähti halunnut heitä kotiinsa. Randy Jackson yritti kerran uhmata kieltoa, jolloin sekopäinen Michael käski henkivartijoidensa ampua tämän. Pikkuveli selvisi kuitenkin tilanteesta.
Matt Fiddes väittää edellisen lisäksi, että Jackson poltti itsensä usein pahasti vaalentavilla voiteilla, himoitsi pakkomielteenomaisesti Pamela Andersonia ennen kuolemaansa, nimesi kuristajakäärmeen Madonnaksi, jota piti pahimpana kilpailijanaan sekä omisti valtavan suuren, salaisen pornokokoelman.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot