Mies: lue mitä kalju kertoo sinusta!
Moni mies ajaa päänsä kaljuksi kesäisin ja jotkut miehet kulkevat kaljuina pitkin vuotta. Vaikka kaljuus onkin nykyään aivan normaalia katukuvassa, voi se olla myös merkki siitä, että mies on astetta rajumpi kaveri.
University of Pennsylvaniassa suoritettiin kolme tutkimusta, jotka tutkivat ihmisten reaktioita kaljuihin miehiin. Tutkimuksissa huomattiin, että miehen kaljuus viestitti ihmisille valtaa.
Ensimmäisessä tutkimuksessa 59 opiskelijaa katseli 25:tä valokuvaa miehistä, joista 10 oli kaljuja. Osallistujat arvioivat kaljut ja erittäin lyhythiuksiset miehet muita hallitsevammiksi.
Toisessa kokeessa 344 aikuista arvosteli neljän henkilön kuvia. Toisessa kuvassa henkilöllä oli pitkä tukka, ja toisesta kuvasta hiukset oli digitaalisesti poistettu. Osallistujat pitivät kaljuja versioita miehistä itsevarmempina ja maskuliinisempina.
Kaljuja miehiä pidettiin myös lähes 2,5 senttiä pidempinä, 13 prsenttia vahvempina kuin pitkähiuksisia. Mutta kaljuja miehiä ei kuitenkaan pidetty yhtä viehättävinä ja nuoren näköisinä kuin miehiä, joilla oli enemmän hiuksia.
Tuloksille on olemassa parikin mahdollista syytä. Yksi syy voi olla se, että kaljuus ja lyhythiuksisuus yhdistetään usein rajuihin ammatteihin, kuten armeijaan, poliisiin ja kilpaurheiluun.
Kaljua miestä saatetaan myös pitää ihmisenä, joka ei välitä normaaleista säännöistä ja käyttäytymismalleista. Viimeisen teorian mukaan miestä pidetään radikaalina, koska hänellä on ollut uskallusta ajaa pois hiuksensa, jotka ovat kuitenkin yleisesti suuressa arvossa.
Kolmannessa kokeessa 500 ihmistä arvioi miestä pelkästään kirjallisen kuvauksen perusteella. Kuvaus oli kaikilla sama, paitsi hiusten osalta. Osassa kuvauksista miehellä oli pitkät hiukset, osassa kalju ja osassa keskipitkät. Kaljua miestä kuvattiin hallitsevaksi, maskuliiniseksi, johtajaksi ja vahvaksi.
Lähteet: NBC News, Tohtori.fi/Milka Krogerus
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana