Näin kaunottaresta tuli komistus – häkellyttävä muodonmuutos

Suomalainen Elena Vikström syntyi pojaksi, mutta tunsi koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan olevansa tyttö. Elena korjasi sukupuolensa leikkauksessa täytettyään 18.
Amerikkalainen muusikko, DJ ja malli Jaimie Wilson teki samoin kuin Elena, mutta päinvastoin. Jaimie syntyi tyttönä konservatiiviseen perheeseen, mutta tiesi 15-vuotiaana syntyneensä väärän sukupuolen kehoon. Hän päätti uhmata perheensä ja sukulaisten arvomaailmaa ja aloitti 18-vuotiaana valtaisan muodonmuutoksen, jonka jälkeen häntä on lähes mahdoton tunnistaa samaksi ihmiseksi.
21-vuotiaasta Jamiesta on tullut uskomattoman muodonmuutoksensa myötä transsukupuolisten oikeuksia puolustavien kansikuvapoika.
Kun Jamie löysi 15-vuotiaana lukiotyttönä seksuaalisen identiteettinsä, hän joutui salaamaan asian perheensä ja heitä ympäröivän yhteisön vanhoillisten arvojen vuoksi. Jamie kuitenkin osti salaa maskuliinisia vaatteita ja katseli itseään peilistä pojan vaatteissa, joita hän piilotteli laatikossa tyttömäisten vaateiden alla, jotta hänen vanhempansa eivät löytäisi niitä.
Jamie pelkäsi joutuvansa pitämään asian salassa ikuisesti, jotta ei menettäisi perhettä ja ystäviään, mutta päätti 18-vuotiaana olla välittämättä muiden mielipiteistä ja aloitti sukupuolensa korjaamisen. Jamie kertoo leikkausten ja hormonihoitojen vapauttaneen hänet kokemastaan tuskasta ja ahdistuksesta. Hoitojen jälkeen hän uskalsi olla vapaa ja iloinen sellaisena kuin on.
Nykyisin Jamie käyttää hyväkseen sosiaalista mediaa kampanjoidakseen transsukupuolisuuden fobioita ja leimautumista vastaan. Hän haluaa julkaisemillaan kuvilla auttaa muitakin, joilla on tarve vaihtaa sukupuoltaan.
Jamie on saanut suurta tukea seksuaalisten vähemmistöjen yhteisöiltä, mutta menetti ratkaisunsa takia perheensä, sukulaisensa ja entiset ystävänsä. Jamie on kuitenkin sitä mieltä, että jos perhe ei hyväksy ja rakasta häntä sellaisena kuin hän on, kyseessä ei ole oikea perhe, vaan joukko ihmisiä, jotka vain jakavat saman veren.
Jamie on tyytyväinen päätökseensä ja hän on todellakin itse kaikissa näissä Instagramissa julkaisemissaan kuvissa, vaikka miten uskomattomalta se näyttääkin.

Lähde: Unilad
Kuvat: Instagram / Jamie Wilson
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä