Nainen käyttää kuukautisverta kasvonaamiona: ”Saa ihoni hehkumaan”
Gabrielle Schlegel, 22, vihasi ennen kuukautiskiertoaan ja koki sen noloksi asiaksi, mutta nyt hän ilahtuu aina sen saapuessa.
Kanadalaistaiteilija levittää nyt säännöllisesti kuukautisverta kasvoillensa, koska sanoo sen saavan hänen ihonsa hehkumaan.
Schlegel käyttää kuukautisvertaan myös maalaamiseen.
Schlegel kertoi Daily Mailille nolostuneensa suuresti, kun hänen kuukautisensa alkoivat 13-vuotiaana. – Valitettavan yleisten likaisuuden ja häpeän tunteiden lisäksi koin kuukautiseni teininä oikeaksi maanvaivaksi, nainen kertoo. Schlegel kertoo, että kun hän sai teini-ikäisenä tamponia vaihtaessaan vahingossa käteensä verta, hän voi pahoin ja oli oksentaa. Lisäksi hän koki kuukautisten häiritsevän hänen urheilusuorituksiaan, kun vuoto laski energiatasoja.
Vuonna 2014 Schlegel näki Instagramissa verimaalauksia ja päätti itsekin kerätä omaa verta kuukautiskuppiin. Sitten hän alkoi käyttää verta maalaamiseen ja tekee niin edelleen. Hän nauttii taiteensa tekemisestä suunnattomasti ja juhlistaa maalauksillaan naisellisuutta sekä hedelmällisyyttä. – On aika hauskaa luoda kauniita maalauksia jollakin, joka niin vahvasti mielletään ei-kauniiksi.
Hän alkoi käyttää kuukautisverta myös ihonsa hoitoon.
– Sen lisäksi, että se saa ihoni todellakin hehkumaan, kokemukseni mukaan se hoitaa aktiivisesti finnejä, koska siinä on kantasoluja ja monia ravinteita, jotka on tarkoitettu auttamaan sikiötä kehittymään, hän sanoo.
Schlegel haluaa esimerkillään auttaa tyttöjä ja naisia suhtautumaan positiivisemmin kuukautiskiertoon. Lähde: Daily Mail Kuvat: Instagram / Gabrielle Schlegel / rosiemoons
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”