
Nyt se on vahvistettu – tietoisuus jatkuu kuoleman jälkeen
Kuolema on kiistatta yksi suurimpia selvittämättömiä mysteerejä. Elämän päättävästä tapahtumasta on nyt saatu uutta tietoa, kun New Yorkin yliopiston lääketieteellisen oppilaitoksen kriittiseen tehohoitoon ja elvytykseen erikoistunut tohtori Sam Parnia on julkaissut tietoa alan laajimmasta tutkimuksesta. Tutkimuksessa keskityttiin potilaisiin, jotka onnistuttiin elvytettämään sydämen pysähtymisen jälkeen.
Vuonna 1990 valmistui kuoleman jälkeistä elämää käsittelevä fiktiivinen elokuva Raja tuntemattomaan (Flatliners), josta julkaistiin 2017 syyskuussa uusi versio (kuvassa). Elokuvassa lääketieteen opiskelijat aiheuttavat toisilleen sydämen pysähtymisen ja hieman myöhemmin elvyttävät kuolleen saadakseen selville, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Elokuvassa tietoisuus jatkuu sydämen pysähtymisen jälkeen.
Elokuvan konsepti ei Parnian tutkimuksen mukaan ole täysin tuulesta temmattu, sillä tutkimuksessa selvisi, että tietoisuus todellakin jatkuu vielä sydämen pysähtymisen jälkeen.
Normaalin käytännön mukaan lääkäri kirjaa potilaan kuolleeksi, kun sydän on pysähtynyt ja elvytystä ei jatketa. Parnian mukaan tämä perustuu siihen, että kun sydän ei enää pumppaa verta ja happea aivoihin, aivot eivät enää kykene hallitsemaan vartalon automaattisiakaan toimintoja, kuten pupillien reaktioita.
Uudessa tutkimuksessa on kuitenkin pystytty vahvistamaan, että elvytetyillä on muistoja ajalta, joka tapahtui sydämen pysähtymisen jälkeen. Jotkut heistä muistavat kuulleensa, kun heidät julistettiin kuolleeksi. Jotkut elvytetyt potilaat myös kertoivat nähneensä ”valon”, kun toiset muistivat leijuneensa ruumiinsa yläpuolella ja kuulleensa, mitä leikkaushenkilökunta puhui.
Vastaavia tarinoita on kerrottu pitkään, mutta Parnian tutkimus on laajamittaisin aiheesta suoritettu virallinen tutkimus, ja se vahvistaa todeksi monet vain myyteiksi mielletyt asiat tapahtumista sydämen pysähtymisen jälkeen.
– He kertoivat katselleensa lääkäreitä ja hoitajia työssään ja olleensa tietoisia kokonaisista keskusteluista sekä visuaalisista asioista, joita leikkaussalissa tapahtui, asioita joita he eivät olisi muuten voineet tietää, Parnia vahvistaa.
Parnian mukaan potilaiden kertomukset varmistettiin leikkaushenkilökunnan jäseniltä, jotka vahvistivat potilaiden muistamien asioiden tapahtuneen sydämen pysähtymisen jälkeen.
Lähde: Live Science
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa