Oku Luukkanen jättää huippusuositun radio-ohjelmansa – uusi juontaja aloittaa jo tammikuussa!
Radiojuontaja Oku Luukkainen jättää Radio Novan suositun Retroperjantai-ohjelman, kertoo Bauer Media tiedotteessaan. Tammikuun alusta lähtien ohjelman juontajana toimii Matti ”PartaMatti” Airaksinen.
Matti on innoissaan uudesta pestistä.
– Mahtavaa päästä tekemään ohjelmaa yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Retroperjantai -konseptin maustaminen Parasta ennen! -meiningillä, kovimmilla ysäri-hiteillä ja livelähetykseen kuuluvilla yllätyselementeillä on pääpiirteittäin paketti, joka tässä kohtaa on suunnittelupöydällä, tammikuussa kuullaan mitä se tarkoittaa, Matti kertoo tiedotteessa.
Lähes kymmenen vuotta ohjelmaa juontanut Oku kertoo Iltalehdelle lopettavansa ohjelman juontaja, koska haluaa saada uusia haasteita ja mennä eteenpäin radion ja viihteen tekijänä.
– Mutta ei ollut helppo päätös. Retroperjantai on ollut minulle elämäntyö, Oku kertoo lehdelle.
– Oli vaikeaa päästä irti. Usein elämässä menee asiat niin, että kaikkea ei voi saada ja joskus joutuu luopumaan jostain todella rakkaasta.
Perjantai-iltaisin kuultava Radio Novan Retroperjantai on kaupallisten radioiden kuunnelluin erikoisohjelma.
Lue myös:
Raptori tekee paluun ja irvailee heti nykyräppäreille – hauska video!
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti