Oona Kivelä voitti ylivoimaisesti kansainvälisen PoleArt-kisan – katso video voittoesityksestä!
[jwplayer]http://youtu.be/v7WP2jIydS4[/jwplayer]
Tankotanssija Oona Kivelä on voittanut Tukholmassa järjestetyn PoleArt 2012 -kisan. Tuomariston ylistämä esitys nähtiin lauantaina 25.8.2012. Kansainvälisesti menestynyt Kivelä voitti PoleArt -kilpailun kolmannen kerran. Naisten sarjan toiseksi ylsi yhdysvaltalainen Natasha Wang. Miesten sarjan voiton nappasi espanjalainen Saulo Sarmiento.
Neljättä kertaa järjestetty kansainvälinen PoleArt 2012 -kilpailu keräsi alan huippuja ympäri maailmaa kisaamaan tankotanssista Tukholmaan. Suomalainen Oona Kivelä jatkoi lyömätöntä kansainvälistä menestystään voittamalla kilpailun jo kolmannen kerran. Hän lunasti katsojien ja tuomariston odotukset henkeäsalpaavalla koreografiallaan. Kilpailun tuomaristo koostui tankotanssin, tanssin ja voimistelun kansainvälisistä huippunimistä.
– Oonan esitykset ovat jo pitkään olleet sitä, mitä koko tankotanssimaailma odottaa henkeään pidätellen tärkeimmissä kansainvälisissä kilpailuissa, eikä tänäänkään jouduttu pettymään. Oonan ainutlaatuinen tanssi määrittää koko nykyaikaisen tankotanssin, joten voitto ei tullut yllätyksenä. PoleArt on arvostetuin taiteellisen tankotanssin kilpailu koko maailmassa, kertoo kilpailun tuomari Anna De Carvalho.
Syyskuussa 2011 Oona Kivelä tanssi Rio de Janeirossa International Pole Cup 2011 -kisan voittajaksi. Tämän lisäksi 29-vuotias Kivelä on saavuttanut tankotanssissa kultamitalit International Pole Championships 2012, Pole Art 2009, Battle of the Pole 2010 ja Finnish Pole Dance Championships -kisoissa.
PoleArt 2012 -kilpailun tulokset:
Naisten sarja
ensimmäinen sija: Oona Kivelä, Suomi
toinen sija: Natash Wang, Yhdysvallat
Miesten sarja:
ensimmäinen sija: Saulo Sarmiento, Espanja
jaettu toinen sija: Steven Retchless, Yhdysvallat ja Evgeny Greshilov, Venäjä
Kuva: Tuula Ylikorpi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”