Oulun yliopisto mokasi taas! Osa opiskelemaan valituista ei pääsekään, osa hylätyistä pääsee
Metropoli.net kertoi toukokuussa Oulun yliopiston harvinaisen tylystä vastauksesta niille, jotka myöhästyivät valintakokeesta liikenneonnettomuuden takia, ja nyt yliopisto on mokannut jälleen.
Kasvatusalan VAKAVA-valintakokeen pisteiden syöttämisessä on ilmennyt virhe, joka koskee Oulun yliopiston kasvatustieteiden koulutukseen hakeneita.
Virheellisiä pistemääriä saaneiden joukossa on viisi hakijaa, joiden todelliset pisteet eivät riitä opiskelupaikan saamiseen Oulun yliopiston kasvatustieteiden koulutukseen. Hakijoihin on oltu yhteydessä virheen havaitsemisen jälkeen tänään. Tiedon haun tuloksesta eli eli sisäänpääsystä opiskelijat olivat ehtineet saada ennen juhannusta, torstaina.
– Olemme äärimmäisen pahoillamme pisteiden syöttämisessä tapahtuneesta inhimillisestä virheestä. Kaikille hakijoille on nyt korjattu oikeat pisteet, jotka näkyvät hakijalle Oma Opintopolku -palvelussa. Virhe ei vaaranna hakijoiden hakuprosessia muihin hakukohteisiin”, sanoo koulutuspalveluiden johtaja Vesa-Matti Sarenius Oulun yliopistosta.
Virheen korjaaminen vaikuttaa myös seitsemään hakijaan, joiden pisteet riittävätkin opiskelupaikkaan, vaikka heille oli aluksi mennyt päinvastainen tieto.
Yhteensä 115 hakijan pisteet tallentuivat väärin. Suurimmalla osalla pisteiden korjaaminen ei vaikuta siihen, saavatko he opiskelupaikan vai eivät. Kaikkien virheellisiä pisteitä saaneiden hakijoiden sukunimi sijoittuu aakkostetussa listassa välille F–K. Myös tällä välillä on hakijoita, joiden pisteet ovat olleet oikein.
Hakijat voivat tarkistaa tilanteensa Oma Opintopolku -palvelusta tai ottaa yhteyttä Oulun yliopiston hakijapalveluihin: puhelin 029 448 4035, sähköposti [email protected]
STT
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”