Pääministeri Sanna Marinin isä Seiskalle: ”Minusta tuli täysi puliukko!”
Seiska on haastatellut Suomen 34-vuotiaan pääministerin Sanna Marinin (sd.) Savossa Vieremän kylässä asuvaa biologista isää Lauri Marinia, 65.
Hovimestarin koulutuksen omaava Lauri kertoi Seiskalle, että hänen elämänsä alamäki alkoi, kun hän oli yhtenä yönä Helsingissä palaamassa kotiin työpaikaltaan ravintola Arkadiasta.
– Neljä miestä potki ja hakkasi minut, Lauri kertoi Seiskalle.
Lauri joutui pahoinpitelyn jäljiltä aivoleikkaukseen eikä enää toipunut takaisin työelämään. Mies kertoi Seiskalle sortuneensa viinaan, joka helpotti hajonneen elämän tuskaa.
– Sitten olinkin parikymmentä vuotta humalassa. Minusta tuli täysi puliukko! Lauri myönsi Seiskalle.
Sanna oli isänsä ryyppyvaiheen alkaessa taaperoikäinen. Lauri kertoi olleensa juomisen taki pois kotoa pitkiä aikoja, kunnes vaimo ei enää päästänyt takaisin.
Lauri paljasti Seiskalle vetäytyneensä eron jälkeen ryyppäämään Hakaniemen siltojen alle, mutta sai lopulta laitettua korkin kiinni. Hän on nyt ollut juomatta yli 20 vuotta ja elämä on hallinnassa.
Laurilla on kolme lasta, joista Sanna on nuorin. Laurin mukaan välit Sannaan ovat kunnossa.
– Eihän tästä kauaa ole, kun viimeksi soiteltiin, ehkä kuukauden päivät. Joskus soittaa Sanna, joskus minä, Lauri sanoi Seiskalle.
Lähde ja kuvat Sanna Marinin isästä: Seiska
Kuva: Instagram / sannamarin
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”