Perhe adoptoi vaarallisen villikissan – nukkuu öisin lasten sängyissä
Brittiperhe, johon kuuluu kaksi nuorta lasta, adoptoi servaalin, joka on Afrikasta peräisin oleva kissaeläin. Kelly, 28, ja Seb Jones, 29, ovat ensimmäiset britit, jotka omistavat kyseisen kissapedon.
Anubis-niminen servaali oli 11-viikkoinen muuttaessaan perheen kotiin. Nyt kissa on yhdeksän kuukautta vanha ja pituudeltaan noin 90 senttiä. Ensi vuoden aikana sen odotetaan kasvavan täyteen mittaansa.
Perheeseen kuuluvat myös lapset Sienna, 4, ja Brandon, 10. Kissa viettää usein yönsä lasten sängyissä, vaikka se on luokiteltu vaaralliseksi eläimeksi. Perheen isän mukaan Anubis ei rakasta mitään niin paljon kuin perheen kanssa nukkumista.
Kissalle on rakennettu oma, turvallinen ulkoilualue, jossa on valvontakamerat. Perhe saa myös ulkoiluttaa kissaa julkisilla alueilla, mutta se on pidettävä koko ajan hihnassa.
Perhe omistaa lisäksi pienen krokotiilin ja karvattoman sfinx-kissan. He myös toivovat voivansa teettää Anubiksella pentuja.
Perhe kertoo Anubiksen syövän hiiriä, kaneja ja lintuja, joihin he käyttävät noin 20 euroa viikossa. He ovat yrittäneet etsiä Britanniasta toista servaalikissan omistajaa teettääkseen pentuja, mutta eivät ole löytäneet etsimäänsä.
– Kotona olen sen suosikki-ihminen, mutta se on raapinut minua joskus. Mutta yleensä, kun se on pahalla tuulella, se haluaa vain olla itsekseen ja menee tarhaansa, perheen äiti kertoi.
Lähde: DailyMail Kuvat: Instagram / King Anubis
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana