Pettäjä, ahne pyrkyri ja luomuintoilija: tässä ovat Hollywoodin vihatuimmat julkkikset!
Star -lehden vuosittaisen ”vihatuimmat julkkikset” -äänestyksen tulokset ovat selvinneet. Yllättäen kyseenalaisen kunnian voitosta sai terveysintoilijana tunnettu Gwyneth Paltrow, joka suosii joogaa, luomuruokaa ja viherpirtelöitä sen verran innokkaasti, että antoi aikanaan tyttärelleen nimeksi Apple (omena). Paltrow myös kertoi vastikään, että hänen lapsensa noudattavat melko tarkkaan suunniteltua ruokavaliota, jonka syynä on kuitenkin Moses-pojan keliakia ja maitoallergia.
Niukasti kakkoseksi jäänyt Kristen Stewart pilasi maineensa vuosi sitten kesällä, kun hän jäi kiinni rysän päältä intiimistä salatapaamisesta naimisissa tuolloin olleen ohjaaja Rupert Sandersin kanssa. Välit silloiseen poikaystävään Robert Pattisoniin hyytyivät hetkeksi, mutta nyt pariskunta on jälleen yhdessä. Kristenin perusyrmeä ilme on ollut myös omiaan herättämään antipatioita.
Kolmanneksi sijoittui Jennifer Lopez, jota pidetään joissain piireissä ahneena pyrkyrinä. Myös hänen näyttelijäntaitojaan on kritisoitu pitkään, eikä ero Marc Anthonysta ja pian tämän jälkeen alkanut suhde 18 vuotta nuorempaan taustatanssijaan ole ollut kaikkien mieleen.
Myös äskettäin huonoa pilaa Anne Frankin kohtalosta laukonut Justin Bieber on odotetusti listalla. Häntä pidetään kaiken kaikkiaan kakaramaisena nuorena miehenä, joka on saanut liian paljon liian varhain.
Yllätys ei liene sekään, että 20 vihatuimman joukkoon mahtui myös Kim Kardashian.
Jotain hämmentävää on kuitenkin siinä, että myös mm. Anne Hathaway ja Ashton Kutcher pääsivät samaan joukkoon. Lienevätkö Annen pikkuhousuttomuuskatastrofi ja Ashtonin ero Demi Mooresta hermostuttaneet konservatiivisempia piirejä?
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa