Pezku ongelmissa!
Miss Suomi 2010 Viivi Pumpasen ex-kihlattuna julkisuuteen noussut ”liikemies” Pezhman ”Pezku” Ahmadi on jälleen ongelmissa. Kovalla kohulla ja uholla vielä viime keväänä mainostanut Pezku on ongelmissa, tällä kertaa ei ravintolabisneksien, vaan ”Suomen hulluin bilettäjä” -tapahtumien/tv-ohjelman takia. ”Suomen Jersey Shoreksi” tituleerattu ohjelmakokonaisuus näyttää tällä hetkellä kutistuvan täysin kasaan Ahmadin vakuuttelemista tv-sopimuksista huolimatta. Moni kiertueella mukana ollut henkilö on pettynyt Pezkuun ja hänen yrityksensä tapaan hoitaa asiaa.
Eilen asiasta uutisoi Iltalehti, mutta asia on vellonut jo jonkun aikaa sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla. Ahmadi itse on kertonut luopuneensa asiasta ajat sitten ja myyneen kyseisen yrityksen, mutta hän ei ole tuonut yleiseen tietoon kuka tai ketkä ovat ostaneet kyseisen yrityksen ja formaatin. Metropolin saamien tietojen mukaan myös kiertueella mukana olleilla monilla yrityksillä on edelleen saatavia Ahmadilta ja hänen yritykseltään. Ahmadi on toistuvasti luvannut hoitaa asiat, mutta näin ei ole vielä tapahtunut.
Pezhman Ahmadi on tuomittu vuonna 2011 Espoon käräjäoikeudessa yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä petoksesta.
Kuva: Kari Laakso
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”