Poliisi lauloi vanhalle naiselle – kamera tallensi hellyttävän hetken
Utahissa Yhdysvalloissa koettiin hellyttävä hetki, kun poliisi Kristian Johnson sai tehtäväkseen mennä auttamaan vanhaa sokeaa naista.
Shirley Hardmanin mikroaaltouuni reistaili ja hän pelkäsi, että vioittunut laite voi sytyttää talon tuleen. Poliisi ei yleensä auta ihmisiä korjaamaan kodinlaitteita, mutta Hardmanin tapauksessa Johnson päätti tehdä poikkeuksen. Tarkistettuaan mikron poliisi kysyi, voiko hän olla vielä avuksi ennen kuin lähtee.
Nainen esitti yllättäen kysymyksen, voisiko Johnson laulaa hänelle. Hieman hämmentynyt poliisi sanoi, että hän ei ole kovin hyvä laulaja. Johnsonin tajuttua, ettei Hardman päästä häntä ulos ennen kuin hän on laulanut, alkoi poliisi laulaa kappaletta ”You Are My Sunshine”. Kaikki tallentui poliisin vartalokameralle.
– Hän oli asianajajana 15 vuotta Las Vegasissa, mutta halusi aina poliisiksi. Lopulta hän vaihtoi ammattia ja onneksi hän tuli töihin meille, kehui poliisipäällikkö Tyson Budge.
– Hän on uskomaton mies eikä ollenkaan tyypillinen poliisi. Hän on hyvä ihminen ja yksi minun suosikeistani, jatkoi Budge.
Kristian Johnson on nimetty myös vuoden poliisiksi.
https://www.youtube.com/watch?v=K2UFVEofM70
Lähde: LifeDaily
(Kuvituskuva ei liity artikkeliin.)
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti