Poliisi: Torniossa on räjähtänyt auton alle sijoitettu pommi
Räjähdys tapahtui tiistain puolella noin 00:50 aikaan Putaan kaupunginosassa.
Poliisi tiedottaa, että Torniossa Putaan kaupunginosassa on tapahtunut räjähdys yöllä 4.8 noin 00:50 aikaan. Räjähdyksen on aiheuttanut auton alle sijoitettu pommi. Asiaa tutkitaan tuhotyönä ja räjähderikoksena.
Poliisi pyytääkin nyt havaintoja Torniossa Putaan kaupunginosassa, erityisesti Aarnintien ja Thurevikinkadun tienoilla viime yönä kello 00 – 01 välisenä aikana liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista.
Kaikki havainnot pyydetään ilmoittamaan Lapin poliisiin: 0295 466 481 tai [email protected].
Iltasanomien tavoittama silminnäkijä kuuli yöllisen räjähdyksen lähietäisyydeltä kerrostaloasuntoonsa.
– Ääni oli todella voimakas. Soitin hätäkeskukseen, mutta paikalle ilmestyi aluksi vain rajavartiolaitoksen autoja ja vasta yli tunnin päästä raskaasti varustautuneita poliiseja. Alueella on asunut korona-aikana runsaasti länsirajaa valvovia rajavartijoita.
Rajavartiolaitos on vahvistanut Ylelle, että kyseinen auto oli rajavartiolaitoksen käytössä ollut vuokra-auto.
Tutkinta on alkuvaiheessa eikä poliisi tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle