Professori: Facebook kuuntelee käyttäjiensä älypuhelimia
Professorin väite ei ole tuulesta temmattu, sillä Facebook on myöntänyt käyttävänsä asiakkaidensa älypuhelinten mikrofonia.
Facebook on hyödyntänyt älypuhelinten mikrofoneja jo vuosien ajan ja asia nousi esille jälleen tänä keväänä, kun Etelä-Floridan yliopiston massakommunikaation professori Kelli Burns varoitti asiasta.
Facebook on ilmoittanut käyttävänsä mikrofoneja vain auttaakseen asiakkaitaan, ja toiminnon saa yhtiön mukaan kytkettyä ”helposti” pois päältä.
Asiantuntijoiden mukaan Facebook voi kuunnella ihmisten keskusteluja koko ajan. On jopa epäilty, että sovellus kerää tietoja ihmisten puheenaiheista.
Professori testasi kuuntelua
Professori Burnsin mukaan Facebookin työkalu näyttää kuuntelevan keskusteluja myös tarjotakseen asiakkaille keskustelujen aiheisiin sopivia mainoksia. Burns testasi toimintoa keskustelemalla puhelimessa tietyistä aiheista. Hän huomasi, että hänen Facebook-tililleen alkoi sen jälkeen ilmestyä kyseisiin keskusteluihin liittyviä mainoksia.
Burnsin mukaan hänen testinsä ei ole vedenpitävä todiste kuuntelusta, sillä hän on mahdollisesti voinut joskus etsiä samanlaisia aiheita, joista hän puhui puhelimessa. Hän kuitenkin sanoo ettei olisi yllättynyt, jos Facebook olisi kuunnellut hänen puheitaan hyödyntääkseen tietoja mainostamiseen.
Facebook kieltää kuuntelevansa puhetta
– Facebook ei käytä mikrofonia antaakseen tietoa mainostajille tai uutisvirtaan millään tavalla, kertoi Facebookin edustaja The Independent -lehdelle.
– Yritykset voivat hyödyntää kohdennettua mainontaa perustuen asiakkaiden yleistietoihin ja heidän kiinnostuksen kohteisiinsa, mutta ei äänen keräämiseen.
Vuonna 2014, kun ääniä havainnoiva työkalu otettiin käyttöön, Facebook vastasi siitä syntyneeseen kohuun, että puhelin ei ”aina kuuntele” ja että se ei koskaan kuunnellessaan tallenna ”raakaääntä”.
Facebookin mukaan sovellus käyttää mikrofonia tunnistaakseen mitä puhelimen ympärillä tapahtuu, esimerkiksi musiikin ja videoiden suhteen. Käyttäjä voi tehdessään päivitystä liittää esim. tunnistetun musiikkikappaleen tai videon klikkaamalla suoraan päivitykseen kirjoittamatta erikseen sen nimeä ja/tai linkkiä.
Näin kuuntelu kytketään pois päältä
Mikrofonin voi kytkeä pois päältä puhelimen asetuksista, jolloin Facebook ei voi kytkeä sitä takaisin päälle. Toiminnon sammuttaminen voidaan tehdä iPhonessa kytkemällä mikrofonin pois päältä Facebook-sovelluksen yksityisyysasetuksissa. Android-puhelimissa sama voidaan tehdä muuttamalla Facebook-sovelluksen käyttölupia yksityisyysasetuksissa.
Varo myös reaktionappeja
Viime keväänä Belgian poliisi varoitti Facebookin asiakkaita olemaan käyttämättä uusia Facebookin tykkäysnappeja, jos he arvostavat omaa yksityisyyttään. Belgian poliisin mukaan Facebook kerää algoritmeillä kuudesta erilaisesta tunnetta kuvaavasta reaktionapista profiilia asiakkaiden mielialoista ja tarjoaa mainostajille ajankohtia, jolloin kukin käyttäjä tuntee olonsa positiiviseksi tai jopa vihaiseksi. Algoritmi selvittää miten asiakkaat suhtautuvat tietyn tyyppisiin aiheisiin, jolloin heidän tulevaa käyttäytymistään ja avoimuuttaan tietyn tyyppisiä mainoksia kohtaan voidaaan ennustaa.
Facebookin ääniä keräävä sovellus on tällä hetkellä käytössä vain Yhdysvalloissa.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle