Rantabaari-sarjassa aloittava Ville Pidätys on tuttu JVG:n musavideoilta: ”Olen kovempi räppäri kuin Jare ja VilleGalle!”
SUB-kanavan suositun Rantabaari-sarjan kolmannella tuotantokaudella nähdään uutena roolihahmona Tuomas, jota näyttelee Kööpenhaminassa näyttelemistä opiskeleva Ville Pidätys.
– Tuomas on suoraselkäinen ja isosydäminen mies, jolle perhe on kaikki kaikessa, Ville kertoo.
Rantabaari-sarjassa on totuttu näkemään varsin villejä ja rajuja seksikohtauksia verrattuna Salatut elämät -sarjaan. Rohkeiden kohtausten tekeminen ei jännittänyt näyttelijää.
– Rohkenen sanoa, että mitä rohkeampaa niin sen hienompaa. Rantabaarin tekeminen on ollut etuoikeus ja kultainen kokemus.
Ennen Kööpenhaminaan muuttamista Ville on työskennellyt muun muassa urheiluhierojana Espoon Bluesilla sekä esiintynyt JVG:n musiikkivideoilla, kuten Epoo-kappaleen videolla.
– Rantabaari on ensimmäinen palkkatyöni näyttelijänä, Ville kertoo.
Kumpi on kovempi räppäämään sinä vai JVG?
– Olen kovempi räppäri kuin Jare ja VilleGalle, hän naurahtaa.
TEKSTI PETRI VOUTILAINEN
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn