Ravintolan ruoka-annos oli ’elossa’ lautasella? Shokeeraava video leviää somessa
Ravintolan lautasella ollut ruoka-annos näytti olevan suorastaan eloisan tuoretta tavaraa, sillä liha näytti lähtevän itsestään liikkeelle.
Sosiaalisessa mediassa jaettiin video, joka on omiaan viemään ruokahalut pois. Huomiota video on kerännyt yllin kyllin, sillä sitä on jaettu yli 250 000 kertaa. Jaetussa klipissä lihapala kierähtää lautaselta reunan yli ja aina lattialle asti. Videosta ei selvinnyt, minkä eläimen lihaa lautasella on.
Katsojien joukossa on kuitenkin herännyt epäilyksiä, että lihan liikkuminen saattaa olla lavastettu. Videon reaktiot kuulostavat silti varsin aidoilta, vaikka kyse olisikin lavastuksesta. Katso videopätkä lihakimpaleen pakomatkasta alapuolelta.
Lähde: Facebook
Kuva: Pixabay
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”