Artistit valittu tämän vuoden Popkalaset-festivaaliin

Ruotsalainen hip hop –tähti Petter nähdään Popkalaset-festivaalin pääesiintyjänä. Petter teki läpimurtonsa 90-luvulla, muun muassa hiteillään ”Vinden har vänt” ja ”Mikrofonkåt”. Tämän jälkeen Petter on julkaissut seitsemän albumia ja yhden kokoelmalevyn. Muutama vuosi sitten hän perusti myös oman levy-yhtiön. Viime syksynä Petter tuli tutuksi televisiokatsojille TV4:n ohjelmassa ”Så mycket bättre”, joka oli Ruotsissa yleisömenestys.

Festivaalin muut esiintyjät ovat ruotsalaiset artistit  September, Von Benzo feat. Jay Smith ja Lisa Miskovsky. Lisäksi esiintyjinä nähdään suomenruotsalaiset yhtyeet FORK, Naked, Sturm und Drang, Vink ja Hans on the bass.

Popkalaset järjestetään lauantaina 18.6.2011 Bossanova-kentällä Tammisaaressa. Kymmenen tuntia kestävä festivaalipäivä tarjoaa koko perheelle nähtävää: niin lavalla kuin festivaalialueella. Kahdelta esiintymislavalta tulee ohjelmaa jatkuvasti ja pienemmillä lavoilla esiintyy vähemmän tunnettuja artisteja, jotka esiintyvät Radio X3M:n kilpailussa ”Osajnat”. Myös tänä vuonna järjestäjät ovat yhteistyössä Yleisradion kanssa ja festivaali kuvataan FST5-kanavalle sekä kuullaan radiosta livenä.

Juontajina nähdään tänäkin vuonna Krista Siegfrids ja Janne Grönroos.

Liput:

Lapset (7-12 v.) 10 euroa
Nuoret (yli 12-vuotiaat) 26 euroa
Aikuiset: 32 euroa

LUE MYÖS: