Ruotsalaisnaisten hirvittävät teot – kuvasivat hyväksikäyttövideoita ja myivät niitä verkossa
Epäilyksen alaisena oli aluksi vain yksi ruotsalaisnainen, mutta viranomaiset saivat jupakan yhteydessä kiinni myös kaksi muuta naista.
Viranomaiset pääsivät aluksi 35-vuotiaan ruotsalaisnaisen jäljille, joka oli pahoinpidellyt 8- ja 14-vuotiaita lapsiaan seksuaalisesti ja kuvannut teot videolle. Kaksi naista jäi viranomaisten haaviin, mutta kolmas epäilty, viiden lapsen äiti, pakeni neljän lapsensa kanssa. Hänestä annettiin kansainvälinen pidätysmääräys.
Tutkijat jäljittivät karkurin perheineen ensin Maltaan ja sitten Espanjaan, jossa paikalliset vartijat pidättivät naisen saatuaan perheen olinpaikasta vihjeen Ruotsin poliisilta. Vartijat löysivät myös todisteita hyväksikäytöstä.
Yksi pakosalla olevan naisen tyttäristä oli ladannut kuvasisältöä sosiaaliseen mediaan ja viranomaiset olivat pääseet kuvan avulla heidän jäljilleen.
Espanjan sosiaaliviranomaiset ottivat lapset huostaansa siihen asti, kunnes heille löytyy uusi koti Ruotsista. Perheenäiti sai Ruotsissa kuuden vuoden vankeustuomion.
Tutkinnan yhteydessä pidätettiin myös kolme miestä, jotka olivat ostaneet hyväksikäyttövideoita.
Lähde: Metro
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon