Kuva: Viafree
Ruotsin Paratiisihotelli valtavan kohun keskellä – ohjelman osallistujaa syytetään hyväksikäytöstä kuvauksissa
Suositun Paratiisihotelli-sarjan ruotsalaisversiosta on noussut Ruotsissa laaja kohu, jossa kaksi ohjelman osallistujaa, Jennifer Paatere ja Annie Dahlberg, syyttävät kolmatta kilpailijaa, Toby Johnsonia hyväksikäytöstä kuvauksissa.
Tapahtumat käyvät ilmi tällä viikolla julkaistussa jaksossa, kun Johnson poistetaan sääntörikkomuksen vuoksi talosta.
Ruotsalaislehti Expressen mukaan Johnson oli kuvauksissa kosketellut toistuvasti Dahlbergin intiimialuetta ilman tämän lupaa ja riisunut Paateren rintaliivit tämän päältä.
– Ei, hei lopeta, haloo! Anteeksi, mutta minä puhun sinulle, Paatere sanoo ohjelmassa Johnsonille.
Tilanne nosti Paateressa pintaan vaikeita tunteita.
– Tunsin oloni tilanteessa Tobyn kanssa hyväksikäytetyksi, eikä se tuntunut hyvältä. Ei on aina ei ja sinun ei pitäisi tarvita selittää miksi, hän summaa.
Johnson lähetettiin sarjan kuvauksista kotiin heti tapahtumien tullessa ilmi tuotantotiimille. Paaterelle ja Dahlbergille tarjottiin apua asian käsittelyyn ja he saivat tarkistaa ohjelman leikkausvaiheessa, mitä asiaa käsittelevässä jaksossa näytetään ja mitä ei.
Useiden ruotsalaismedioiden mukaan molemmat naiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että tilanteeseen puututtiin liian hitaasti.
Sekä Paatere että Dahlberg harkitsevat rikosilmoituksen tekemistä.
Jaksossa Johnson kertoo katuvansa tekojaan, ja hän myös pyytää anteeksi Paaterelta ja Dahlbergilta.
– Tietenkin kadun kaikkea. Tämä ei tule toistumaan enää ikinä, mies toteaa Paratiisihotellissa.
Lähteet: Aftonbladet, Expressen, Ilta-Sanomat
Lue myös:
Rita Niemi-Manninen avautuu tv:ssä rankasta lapsuudestaan ja alkoholisti-isästään – ”Jos hän halusi seksiä, äidiltä ei kysytty lupaa”
Pippa Laukka julkaisi rehellisen kuvan vartalostaan: ”Naiseus ei lopu siihen kun vanhennutaan”
Big Brother Suomi -tähti paljastaa olevansa transsukupuolinen – avautuu somessa: ”Olen pelännyt tätä hetkeä”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos