
Salatut elämät -tähti Inna Tähkäsen vauva syntyi yllättäen – ”Ei ollut helpoin viikko”
Salatut elämät -sarjasta tunnettu näyttelijä Inna Tähkänen on synnyttänyt esikoislapsensa. Tähkänen paljasti iloisen uutisen viikonloppuna omalla Instagram-tilillään.
Tuoreessa julkaisussaan Tähkänen kertoo, että lapsen syntymä tuli hänelle totaalisena yllätyksenä. Hän kuvailee hakeutuneensa Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystykseen alunperin ainoastaan tarkastaakseen arvonsa. Lopulta Tähkänen lähti sairaalasta onnellisena vauva kainalossaan.
– Viikko sitten lauantaina menin iltapäivästä Taysiin päivistykseen (taas) ihan vaan checkaamaan arvot. Enpä silloin tiennyt, että palattaisiin seuraavan kerran kotiin tasan viikon päästä tuliaisen kanssa, Tähkänen muotoilee tekstissään.
– Ei ollut helpoin viikko by far, mutta tiedän että tästä kesästä tulee paras ikinä, hän jatkaa.
Tähkänen on lisännyt päivityksensä oheen kolme kuvaa, joista ensimmäisessä hän poseeraa kauniisti pyöristyneen raskausvatsansa kanssa. Toisessa kuvassa Tähkänen seisoo samassa paikassa vastasyntynyt vauva sylissään.
Kuvarullan kolmas kuva on napattu sairaalasta, jossa Tähkänen on lähdössä vauvansa ja näyttelijäpuolisonsa Julius Martikaisen kanssa kotiin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Voin myöhemmin avata synnytystarinan, jos kiinnostuneita on. Nyt täytyy antaa kokemuksen prosessoitua, Tähkänen toteaa.
– Kiitos niin hyvästä hoidosta Tays. Vietettiin oikein tapahtumarikas resortviikko teillä. Parhaana matkakumppanina nyt ja aina Julius Martikainen, tuore äiti summaa.
Tähkäsen vauvauutinen on kerännyt runsaan määrän onnitteluja naisen ystäviltä ja faneilta.
– Paljon onnea teiden perheelle! Ihanaa, näyttelijä Ilona Chevakova toivottaa.
– Onnea niin paljon! komppaa näyttelijä Maarit Poussa lukuisten sydänemojien kera.
– Onnea, iloitsee puolestaan näyttelijä Tiia Elg.
Lue myös:
Salatut elämät -tähti Inna Tähkänen paljasti iloisen perheuutisen: ”Meidän kesäyön unelma”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Rahaa netissä kerännyt Helena Koivu avautuu: ”Älä anna kenenkään varastaa…”
- Martina Aitolehden uusi ilme: värjäsi tukan ja kävi ottamassa pistoksia kasvoihinsa
- Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi lapsena tunnetussa mainoksessa – muistatko tämän?
- Nyt on kuuma! Erika Vikman poseeraa lyhyissa shortseilla peppu pystyssä
- Seiska: Maria Kuusiluoma etsii itselleen yöseuraa: ”Miksi peittäisin itseäni?”
- Vappu Pimiä julkaisi yläosattoman raskauskuvan: ”Oli aika ihana elämänvaihe”
- Susanna Penttilä leikkii rivosti ruskealla banaanilla: ”kypsempää banaania”
- Tältä Rita Niemi-Manninen näytti pikku lapsena – suloinen yhteiskuva isosiskon kanssa!
- Iida Vainio sai Archien tekemään jotain poikkeuksellista: ”Kaiken takana on nainen”
- BB-Sofian bileasu ei jätä mitään arvailujen varaan – poseerasi töhrityssä vessassa
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!