Salkkarit-tähti Tiia Elg innoissaan TTK-pestistä: ”Haaveeni toteutui”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä ja tanssija Tiia Elg nähdään elokuun lopussa MTV3-kanavalla alkavassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa opettajan roolissa.
Hän on innoissaan uudesta pestistään, sillä nyt hän pääsee näyttämään tv-katsojille osaamistaan tanssiparketin puolella.
– Tämä on ihan mahtavaa, sillä olen haaveillut siitä, että jonain päivänä voisin osallistua ohjelmaan opettajan roolissa. Olen tanssinut koko ajan Salkkareiden ohella, mutta julkinen työ saa yleensä enemmän näkyvyyttä. Olemme tanssineet myös eri esityksissä ohjelman muiden opettajien kanssa.
– Lapsieni isä on tanssiparini, ja olemme hänen kanssaan kilpailleet koko ajan. Jopa lasten saamisten välissä ehdimme kisata.

Tiia pääsee ohjelmassa valmentamaan räppäri Mikael Gabrielia, jota ei tunne lainkaan ennakkoon. Parin on tarkoitus aloittaa treenaaminen yhdessä ensi viikolla.
Vanhemmuus yhdistää Mikaelia ja Tiiaa, sillä molemmilla on alle vuoden ikäiset lapset.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma alkaa sunnuntaina 29.8.
Lue myös:
TTK-valmentaja Ansku Bergström poseeraa alasti: ”Minulla on voimakkaat lihakset ja pitkät raajat”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa