Sara X Mills poistatti silikoninsa – julkaisi karut kuvat arvista
Musiikin tahtiin pomppivilla rinnoillaan maailmanlaajuiseen julkkisuuteen raketin lailla kaksi vuotta sitten noussut Sara X Mills tunnetaan rohkeista kuvistaan, joissa hän on usein alasti, paljastamatta kuitenkaan aivan intiimeimpiä alueitaan.
Uhkea Sara totuttiin näkemään toinen toistaan seksikkäämmissä poseerauksissa. Nyt Saran uhkeus on poissa, sillä hän kertoo kärsineensä erilaisista terveysongelmista silikonien ottamisen jälkeen. Hän teki lopulta raskaan päätöksen ja poistatti runsas viikko sitten silikoninsa.
Sara julkaisi kuvia rinnoistaan ennen implanttien poistoa ja toimenpiteen jälkeen. Vaikka hän on nyt helpottunut, koko tilanne oli hänelle äärimmäisen vaikea.
– Kun poistin siteet ensimmäistä kertaa kaksi päivää leikkauksen jälkeen, melkein pyörryin kylpyhuoneeseen, Sara tunnustaa.
Saran poikaystävä on auttanut siteiden vaihdossa ja leikkaushaavojen puhdistamisessa, kun Sara ei ole itse siihen pystynyt.
– Sitä oli vaikea katsoa… Mikään osa vartaloani ei ole koskaan aikaisemmin näyttänyt vähemmän vartalolta ja enemmän raa’alta lihalta. Vitsailinkin, että minulla on nyt ”jauheliharinta”.
Viikko leikkauksen jälkeen Sarasta tuntui, kuin suuri taakka olisi nostettu hänen harteiltaan. Terveysongelmia aiheuttaneet silikonit olivat poissa ja hän alkoi tuntea olonsa terveemmäksi.
Sara kertoo rintojensa koon muuttuneen DD:stä AA:ksi, mutta tämä ei häntä haittaa, koska nyt hän tuntee olevansa aito itsensä. Sara korostaa, että ei ole rintaimplantteja vastaan, mutta ei myöskään toivo kenenkään joutuvan kärsimään murto-osaakaan kivuista, joita hän sanoo tunteneensa niiden asentamisen jälkeen.
– Henkilökohtaisesti en usko, että yksikään (implantti) on täysin turvallinen, Sara sanoo.
Sara paljastaa, että hänelle on tulvinut paljon vihaisia kommentteja silikonien poiston takia, mutta hän ei välitä kritiikistä ja ammentaa voimavaroja ymmärtävistä ja tukea antavista kommenteista, joita hän on saanut enemmän kuin vihaviestejä. Omista kokemuksistaan huolimatta Sara ei kuitenkaan tuomitse naisia, jotka haluavat rintaimplantit.
Lue myös: Tanssivat joulutissit – 8 miljoonaa katselua kolmessa päivässä
Kuvat: Instagram / Sara X Mills
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä