Seiska julkaisi ensimmäiset yhteiskuvat Antti Kaikkosesta ja 14 vuotta nuoremmasta rakkaastaan
Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen, 45, tiedotti 4. marraskuuta seurustelevansa Jannika Rannan, 31, kanssa.
– Kun tätä on kyselty, niin kerrottakoon nyt sitten: Jannika Ranta ja minä olemme liikuskelleet yhdessä viime aikoina vähän siellä sun täällä. Viihdymme yhdessä kovin hyvin. Eli kyllä, seurustelemme. Tästä ei ole tarkoitus sen enempää huudella tai avautua, mutta näin nyt on. Ja näin on hyvä, Kaikkonen kirjoitti Facebookissa.
Kaikkonen ei ole halunnut kertoa suhteestaan julkisuudessa sen enempää, mutta Seiskan paparazzi on nyt yllättänyt rakastavaiset aamulla lähdössä töihin.
Seiskan julkaisemissa paparazzikuvissa Antti ja Jannika kävelevät Kirkkonummella Jannikan asunnolta kohti autoa. Antti kantaa käsissään useita kasseja ja Jannika seuraa hänen perässään.
Seiskan mukaan tummahiuksinen kaunotar työskentelee kauppapolitiikan asiantuntijana Elinkeinoelämän keskusliitossa, joka sijaitsee aivan puolustusministeriön vieressä Helsingissä.
Kaikkonen ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa, entinen SDP:n kansanedustaja Satu Taiveaho, erosivat viime vuonna. Avioero oli Kaikkoselle toinen.
Lähde: Seiska
Kuva: Keskusta.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”