Seiska: Maisa Torppa ja salarakas lemmenlomalla Thaimaassa – paparazzi räpsi kuvia suudelmista ja rasvaleikeistä
Seiska on julkaissut tänään julkaistussa painetussa lehdessä paparazzikuvia kohublondi Maisa Torpasta, 28, suutelemassa avoimesti salarakastaan Thaimaan lomamatkalla.
Seiska paljasti syyskuussa, että Maisa oli jo viime keväästä lähtien seurustellut salaa IT-alan yrityksen johtajan kanssa samaan aikaan kun hän suunnitteli häitä rallitähti Jari-Matti Latvalan, 34, kanssa. Salasuhdekohu johti lopulta parin eroon.
Maisan tekemisistä eron jälkeen on ollut hämmennystä, sillä Seiska bongasi hänet jo samalla viikolla Turusta Jari-Matin kanssa vietetyn illan ja yön jälkeen.
Maisa kielsi kohun aikana jyrkästi salasuhteen, mutta myönsi lopulta Me Naiset -lehdelle seurustelevansa Mikko-nimisen miehen kanssa. Lisäksi Maisa sanoi, että eroon johtaneet syyt saivat alkunsa siitä, että Jari-Matti oli pettänyt häntä.
Seiska bongasi nyt Maisan ja IT-johtajan lemmenlomalta Thaimaan Bangkokista. Paparazzikuvissa ”sydänkäpyset kuhertelivat estoitta hotellinsa uima-altaalta. Maisa suukotteli rakastaan ja lisäsi säännöllisesti tämän harteille aurinkorasvaa.”
Alla Maisan julkaisema kuva Bangkokista.
Lähde: Seiska Kuva: Instagram / Maisa Torppa
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat