Selviytyjät-kilpailijat palasivat takaisin kuvauksista – tältä he näyttävät nyt!
Selviytyjät Suomi -kilpailun julkisuudesta tutut kisaajat ovat palanneet kotiin lähes kuuden viikon kuvausten jälkeen. Tiistai-iltana moni kisaaja päivitti seuraajilleen oman sosiaalisen mediansa kertoakseen kuulumisiaan ja paluusta Suomeen.
Instagramiin ilmestyi iloisia päivityksiä muun muassa Big Brother voittaja Jasmiina Yildiziltä, Vuoden 2021 Miss Suomi Essi Unkurilta ja mediapersoona Niko Saariselta. Seuraajiaan ilahduttivat myös Big Brother kisaaja Helmeri Pirinen.
Jasmiina Yildiz kertoo Instagram tarinoissaan, kuinka erikoista on jälleen päivittää sosiaalista mediaa ja kuinka hän tuntee olevansa kuin kuusta pudonnut.
– Mä kävin selviytymässä! hän kirjoittaa videon tarinaan
– Mä haluun vähän juhlimaan ja tekemään kaikkee, kiva olla takaisin! Jasmiina iloitsee.

Essi Unkuri julkaisi Instagramiin kuvasarjan, jossa hän hymyilee iloisesti. Kuvista ei voi olla huomaamatta Essin upeaa rusketusta. Hän kirjoittaa kuvan yhteyteen, että toivoisi pystyvänsä kertomaan kokemuksestaan ja matkastaan lyhyesti. Hän kiteyttää, että on kiitollinen matkasta ja ihmisistä, joihin sai tutustua.
– Yksi elämäni rankimmista ja samalla parhaista kokemuksista, joka antoi paljon enemmän, kuin mitä osasin edes kuvitella, Essi kirjoittaa
Helmeri Pirinen iloitsi paluustaan Suomeen yhdessä puolisonsa niin ikään Big Brotherista tunnetun Anu Puumalaisen kanssa. Hän julkaisi aurinkoisen kuvan Instagramiin tiistaina.
– Huh! En voi sanoin kuvailla kuinka mahtavalta tuntuu olla Suomessa ja rakkaan perheen kanssa, Helmeri iloitsee
Hän kertoo, että päivään on mahtunut kevätjuhlaa, hyvää ruokaa ja rakkautta.
Useammasta tosi-tv-ohjelmasta tunnettu Niko Saarinen päivitti niin ikään oman Instagram-tilinsä ja iloitsi ensimmäisestä kahvikupista.
– Eka kahvi on aina eka kahvi, Niko kirjoittaa.
Nikon seuraajien huomio kiinnittyi kahvikupin sijaan miehen kasvoille kasvaneeseen partaan.
– Kyllä on komea parta, yksi kirjoittaa
– Sängen pituudesta vois veikkaa, et pitkälle pötkit skabassa, toinen seuraaja kommentoi.
Lue lisää:
Uusi Selviytyjät Suomi -kausi kuvataan Malesiassa – vastakkain asettuvat konkarit ja tulokkaat!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta