Simon Cowell Saara Aallosta: "Kuin vertaisi marsua kilpahevoseen!"
Saara Aalto oli jälleen valtaisassa tunteiden vuoristoradassa X Factor UK:ssa.
Alla video Saaran henkeäsalpaavan upesta esityksestä maailman suurimman laulukilpailun livelähetysten ensimmäiseltä kierrokselta. Saaran tyylikäästi dramatisoitu ja tyylipuhtaasti laulettu versio Frozen-elokustasta tutsta kappaleesta ”Let It Go” sai tuomarit täysin pauloihinsa. Simon Cowell tunnusti odottaneensa tylsää esitystä kuuluisasta kappaleesta, mutta yllättyi täysin ja kehui Saaran versiota visuaalisesti uskomattoman hienoksi sekä laulullisesti ällistyttäväksi. Puheenvuoronsa lopuksi Simon vielä toisti: ”Ällistyttävää Saara, ällistyttävää!”
https://youtu.be/403aY1BQTIA
Piskuisesta Suomesta tuleva Saara oli 65 miljoonan asukkaan Yhdistyneen kuningaskunnan katsojaäänestyksessä kolmen vähiten ääniä saaneen joukossa, joten hän joutui laulamaan vielä toisenkin kappaleen yrittäessään jatkoon. Tässä viimeisessä vaiheessa olivat vastakkain Saara sekä kahdesta miehestä koostuva duo Bratavio. Saarasta huokui, että hän ei halunnut olla ensimmäinen livelähetyksistä putoaja ja esitti erittäin tunteikkaasti Sian kappaleen ”Alive”.
Kun Simon Cowell kertoi esitysten jälkeen tuomariston päätöksen, hän sanoi osuvasti, että tilanne oli kuin vertaisi marsua kilpahevoseen, eli jatkoon menijä oli päivänselvästi Saara. Alla Bratavion kilpailuesitys, sekä alinna duon viimeinen yritys pysyä mukana kilpailussa.
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman