"Sinulle annettiin yksi ainoa tehtävä…" Top 15 duunimokat!
Joskus on melko turhauttavaa nähdä, kun kaikkein yksinkertaisinkin asia onnistutaan mokaamaan. Luulisi että tähän aikaan ja päivään mennessä olisi opittu tekemään asioita oikein, tai edes käyttämään jo suunnitteluvaiheessa edes hitusen maalaisjärkeä, mutta ei…
Alla olevissa tilanteissa ei välttämättä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sen verran surkeasti insinöörit ja muut suunnittelijat ovat työssään epäonnistuneet.
Jos siis olet insinööri, arkkitehti, suunnittelija, pakkaaja, asentaja, tai muu vastaava, tee meille kaikille palvelus ja mieti miten työsi tulos mahdollisesti vaikuttaa tuotteen tai palvelun kuluttajaan, sekä omaan tulevaisuuteesi työssäsi.
Ovatkohan alla olevien ”hienouksien” toteuttajat saaneet pitää työpaikkansa?
1. Hiiripädi väärässä paikassa
2. Leluauto pakattu ylösalaisin
3. Ovet asennettu liian ylös
4. Kupit estävät asiakkaiden pääsyn automaatille
5. Kaivonkansi asennettu väärinpäin
6. Yhtyeen nimi kirjoitettu väärin
7. Sokeri, jossa ei ole sokeria
8. Wc-paperiteline sijoitettu liian kauas pöntöstä
9. Kasvovoiteet suunhoitotuotteina
10. Vodkaa tarjouksessa kalliimmalla
11. Sandaalit talvikenkinä
12. McDonald’s-kyltti kasattu väärin
13. Nuoli osoittaa väärään suuntaan
14. Molemmat napit osoittavat alas
15. Tomaatit ovatkin porkkanoita
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video