Kuva: Instagram, ahtarizoo
SK: Palautetaanko Ähtärin pandat Kiinaan? – eläinpuistolla talousvaikeuksia
Ähtärin eläinpuiston Pandoja voi odottaa pitkä lentomatka takaisin Kiinaan ellei puisto saa toimintaansa kannattavaksi.
Ähtärin eläinpuiston talous on ollut heikoilla jo ennen koronaepidemiaa. Parhaillaan selvitetään EU:n kanssa valtion roolia koronaepidemian aiheuttamien kustannusten korvaamisessa. Eduskunnassa keskusteltiin 10. kesäkuuta mahdollisesta 1,5 miljoonan tuesta eläinpuistolle.
– Palautus olisi äärimmäinen ja ehdottomasti viimeinen toimi, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
Eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho sanoo, että koronaepidemian vuoksi eläinpuisto jouduttiin sulkemaan ensimmäistä kertaa sen historiassa. Se aiheutti ison loven puiston talouteen. Väliahon mukaan kaikki taloudelliset velvoitteet Kiinaan on kuitenkin hoidettu.
– Toivotaan, että kotimaiset matkailijat löytävät meidät. Meillä on edelleen yleisötavoite 200 000 kävijää. Täällä avautuu lisäksi saunamaailma ja keilahalli on avoinna. Kuopion alueella on aloitettu markkinointitoimia ja Ähtärin matkailu toimii, Väliaho kertoo Suomen kuvalehdelle.
Mutta miten voivat itse pandat, Lumi ja Pyry?
– Pandat voivat hyvin. Tosin seurustelu ei oikein onnistunut. Suvunjatkamispuuhissa poika oli ilmeisesti vielä liian nuori, kun puuha meni lopuksi painiksi. Ensi vuonna edessä on uusi yritys.
Lue Lumin ja Pyryn seksileikeistä.
Lähde: Suomen Kuvalehti
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta