Snapchatin entiset työntekijät paljastavat – palvelun käyttäjiä vakoillaan
Kun uteliaisuus saa vallan ja työkalut sen hillitsemiseen ovat olemassa, niin tällaista saattaa tapahtua.
Vice.comin Motherboard on saanut sisäpiirin tietoa Snapchatin entisiltä työntekijöitä koskien palvelun käyttäjien vakoilua. SnapLion-niminen sovellus mahdollistaa lukuisten työntekijöiden pääsyn asiakkaiden tietoihin, kuten puhelinnumeron, sähköpostin ja tallennettujen snap-viestien lukemiseen. Snapchatin neljä entistä työntekijää ja yksi nykyinen työntekijä paljastivat asian.
SnapLion kehitettiin lähinnä kiusaamis- ja häirintätapauksien varalta, mutta tarvittaessa viranomaisten on saatava tietoja verkkopalvelulta tuomioistuimen päätöksen nojalla. Häiriköiden varalta palvelussa on erillinen turvatiimi, joka selvittää tarvittaessa heidän tietojaan. Tiedonsaanti ei kuitenkaan rajoitu vain turvatiimiin, vaan myös tavalliset asiakaspalvelijat pääsevät käsiksi asiakkaiden salattuihin tietoihin.
Mahdollisista väärinkäytöistä ei ole olemassa riittävän hyvää tiedostolokia, sillä SnapLionin käytöstä ei kerätty tarpeeksi tietoa vuosia sitten, jolloin sen väärinkäytökset ovat tapahtuneet.
Snapchat ei suoraan kiistänyt Motherboardin väitettä asiakkaiden tietojen tutkimisesta, mutta yritys vakuutti, että asiakkaiden yksityisyys on sen ykkösprioriteetteja ja SnapLionia pääsevät käyttämään vain ne tahot, jotka tarvitsevat sitä työnsä ohella.
Lähde: Vice
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Aiheet
asiakas
asiakaspalvelu
ei näin
entinen työntekijä
häirikkö
häiriköt
houkutus
keskustelu
mitä ihmettä
mitä kummaa
motherboard
Paljastus
pikaviestintä
salainen
salassapito
salatut tiedot
snap
Snapchat
SnapLion
sosiaalinen media
tuomioistuin
työntekijä
urkkiminen
uteliaisuus
utelias
vakoilu
verkkopalvelu
vinkki
viranomaiset
yksityisyys
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan