Suomi on holhousvaltioiden ykkönen – ja syystä
Euroopan valtioista Suomi on ylivoimainen ykkönen ja sijoittuu varmasti hyvin korkealle myös muualla maailmassa, kun puhutaan kansalaisten holhoamisesta.
Netistä löytyvä tutkimusraportti nimeltään ”The Nanny State Index”, vapaasti suomennettuna ”holhousvaltioindeksi”, vertailee valtioiden välillä ruoan, alkoholiverotuksen, sähkötupakan, tupakan ja virvoitusjuomien verottamista. Tutkimuksen on suorittanut Institute of Economic Affairs -tutkimuslaitos, lyhennettynä IEA.
Olut- ja viinaveroa on korotettu Suomessa viimeisen 11 vuoden aikana peräti viisi kertaa, joten indeksin kärkipaikka alkoholiverotuksessa on ansaitusti ykkönen. Sähkötupakkavero ja tupakkavero ovat sijoilla kaksi ja neljä. Virvoitusjuomat ja ruoka sijoittuvat seitsemänneksi. Näiden tilastojen pohjalta Suomen kokonaisluku on kärkipaikalla pistein 49,5/100, kun sijat 2. – 7. jäävät jälkeen yli kymmenen pisteen päähän.
Vertailussa on mukana yhteensä 28 maata. Muista Pohjoismaista Ruotsi on sijalla 8. ja Tanska on 20:s.
– Suomi on holhousliigan kärjessä vahvalla erolla muihin maihin, toteaa IEA:n tutkija Christopher Snowdon.
IEA:n raportissa mainitaan humoristiseen sävyyn, että Suomi on kieltänyt jopa lakritsipiippujen markkinoinnin, sillä ne muistuttavat tupakkatuotteita. Näin ollen ei ole mikään ihme, että alkoholia tuodaan ulkomailta.
Holhouksen kärkisija on siis tukevasti hallussa, mutta hallitusta kokoava sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne puhuu jopa valtion roolin lisäämisestä sen suhteen. Tämän myötä Suomen ykkössija voi nousta holhouksen osalta tyystin uuteen kategoriaan. Sen toteutuessa voisi kuvitteellisesti todeta jokaisen kansalaisen olevan tulevaisuudessa jonkin sortin valvovan silmän alla.
IEA:n Snowdon toteaa, että kerran irti päästettyä holhousvaltion suuntaa on paha pysäyttää. Suomi on tästä elävä esimerkki.
Lähteet: Kauppalehti, The Nanny State Index
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”