Supertähti Busta Rhymes saapuu Blockfesteille!
Hiphop-kulttuurille omistettu kaupunkifestivaali Blockfest julkistaa toisen ulkomaalaisen pääesiintyjänsä jo kiinnitetyn rap-legenda Ice Cuben lisäksi. Tampereen Ratinanniemessä 17.-18. elokuuta 2012 järjestettävän tapahtuman lauantain ohjelmiston päättää lukuisia platinamyynteihin yltäneitä albumeita levyttänyt amerikkalaisartisti Busta Rhymes.
Jamaikalaisvaikutteisesta ulosannistaan helposti tunnistettava Busta Rhymes aloitti uransa vuonna 1990 perustetussa Leaders of the New School -ryhmässä. Underground-piireissä arvostetun ryhmän hajottua hän siirtyi sooloartistiksi ja teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa. Viime vuonna Busta Rhymes liittyi Lil Waynesta ja Drakesta tunnetun Cash Money Recordsin artistirosteriin. Mieheltä onkin jo tiedossa uutta materiaalia.
Busta Rhymes on näytellyt useissa elokuvissa – kuten esimerkiksi Shaft – sekä monissa televisiosarjoissa. Hänellä on myös peräti 11 Grammy-ehdokkuutta. Huippuenergisistä keikoistaan tunnettu tähti on tehnyt yhteistyötä rapmusiikin kärkinimien lisäksi esimerkiksi Chris Brownin, Mariah Careyn ja The Pussycat Dollsin kanssa.
Uudelle Ratinanniemen festivaaliareenalle saapuu amerikkalaistähtien lisäksi koko kotimainen kärkikaarti, kuten Jukka Poika, Asa,Paleface, Petri Nygård, Cheek, Elokuu sekä Rähinä Live -show Fintelligensin johdolla, yhteensä yli 30 artistia.
Blockfest järjestetään elokuussa jo viidennen kerran, aikaisempina vuosina tapahtuma on ollut jo ennakkoon loppuunmyyty. Tapahtuma on sallittu kaikenikäisille, festivaalilla on erilliset anniskelualueet sekä suurteltta säävaihteluiden varalta. Lippuja saa Lippupalvelusta ja Tiketistä sekä valikoiduista erikoisliikkeistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta