Suvi Pitkänen työpaikkansa remontista: Tulimme huijatuksi
Kauneusalan yrittäjä Suvi Pitkänen kirjoittaa blogissaan tulleensa huijatuksi pyörittämänsä kauneusklinikan remontissa.
Suvi vastaa The Lookin Helsingin ja Oulun toimipisteiden lisäksi nykyään myös Kuopion, Turun ja Tampereen vastaanotoista.
Suvi kertoo blogissaan, että Helsingin äskettäin uusittu toimipiste vaati viisinumeroisen investoinnin ja remontti aiheutti odottamattomia ongelmia.
– Remontin suhteen kahta nuorta naista kyllä viilattiin linssiin niin pahasti että melkein ois voinu itkeä keväällä. Sellaista takapakkia tuli kyllä että ihan kuin olisi turpaan saanut. ”Aloittelijan virheitä” niin sanotusti ja siitä iso lasku perässä. Remontoinnista tiedän ainakin nykyään paljon enemmän kuin mitä puoli vuotta sitten! Olisi ehkä voinut perehtyä aiheeseen ennen kun lähti ostamaan sikaa säkissä, Suvi kirjoittaa.
Suvi kertoo arvostavansa itse laadukasta palvelua ja on valmis maksamaan siitä, mutta remontin kanssa hän toimi vastoin periaatettaan.
– No tämän remontin suhteen teimme aloittelijan virheen ja valitsimme sen halvimman, hinta kipusi kuitenkin pilviin emmekä edes saaneet täysin sitä vastinetta rahallemme mitä haimme. Tulimme huijatuksi. Kaikesta oppii ja onneksi ei ole maailman lopusta kysymys mutta tämä sai minut miettimään, miksi poikkesin periaatteestani ja menin halvan hinnan perässä halpaan? En tee sitä virhettä enää ikinä. Tästä oppineena, jatkossakin pitäydyn tutussa, turvallisessa ja laadukkaassa. Tiedän mitä saan enkä lähde havittelemaan halvempaa. Halvalla kun usein ei vaan saa hyvää.
Lue Suvin koko kirjoitus hänen blogistaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista