Tämä tuttu särkylääke voi olla hengenvaarallinen!
Apteekkari-lehden mukaan parasetamolia koskevien myrkytyspuheluiden määrä on noussut kolmanneksella vuodesta 2008. Myrkytystietokeskuksen mukaan puheluiden määrä on kahdeksankertaistunut 2000-luvun alkuun verrattuna.
Samalla itsehoitolääkkeenä myytävän – sinänsä tutun ja turvallisen – parasetamolin kulutus on lisääntynyt 90 prosentilla.
– Suuremmilla pakkauksilla ja annoskoolla voi olla yhteys puheluiden lisääntymiseen. Mitä enemmän parasetamolia on ihmisten lääkekaapeissa, sitä suurempi on myös myrkytysvaara, kertoo Fimean ylilääkäri Annikka Kalliokoski Apteekkari-lehdelle.
Jo muutama aikuiselle tarkoitettu 500 milligramman tabletti voi aiheuttaa pikkulapselle vakavan myrkytyksen. Riskiryhmässä ovat myös nuoret aikuiset ja iäkkäät.
– Nuoret voivat napsia vaarattomana pitämäänsä parasetamolia perehtymättä pakkausselosteeseen. Myös pitkällä aikavälillä otettuihin toistuviin, pieniin yliannoksiin liittyy maksavaurion vaara. Reseptillä parasetamolia säännöllisesti käyttävät iäkkäät taas saattavat ottaa sitä myös itsehoitolääkkeenä vaikka päänsärkyyn. Apteekeissa annettavan lääkeneuvonnan merkitys korostuu näin entisestään, Kalliokoski sanoo.
Yhden gramman parasetamolivalmiste vapautui reseptiltä vuonna 2010. Vuonna 2009 itsehoitoon oli jo tullut suuremmat, 20 ja 30 tabletin pakkaukset 500 milligramman vahvuudesta.
Jo kymmenen yhden gramman parasetamolitablettia voi aiheuttaa vakavan maksavaurion ja jopa kuoleman terveelläkin aikuisella.
Lähteet: IS, Apteekkari, Toimitus
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla