Tanssi peppu pieneksi -menestysformaatti FOXille – kilpailijahaku alkaa tänään
Tänä keväänä Suomessa aloittanut FOX-kanava tekee syksyllä ensimmäisen kotimaisen ohjelmatuotantonsa, kun tosi-tv -formaatti Tanssi peppu pieneksi alkaa syyskuussa. Ohjelman juontaa ex-missi Lola Wallinkoski.
FOX tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden yhteensä yhdeksälle miehelle ja naiselle tanssia kohti terveellisempää elämää. Syyskuussa 2012 kanavalla nähdään kotimainen versio kansainvälisestä Dance Your Ass Off (Tanssi peppu pieneksi) -menestysformaatista. Ohjelman juontaa viihdemaailman tähti, Lola Wallinkoski.
FOX etsii miehiä ja naisia uuteen Tanssi peppu pieneksi -kilpailuohjelmaan, jossa laihduttaminen sujuu kuin tanssi. Osaavien ravintoasiantuntijoiden ja ammattilaistanssijoiden käsissä kilpailijoista tehdään todellisia parkettien partaveitsiä tai tanssisalonkien kuningattaria. Kilpailijoiden haku käynnistyy tänään 31.5. FOXin nettisivuilla. Ohjelman juontaja Lola Wallinkoski suosittelee hakeutumaan kilpailuun mukaan, sillä ohjelmassa pääsee pudottamaan painoa tanssin hurmoksessa.
– Tämän ohjelman piti ehdottomasti tulla Suomeen, koska siinä yhdistyvät hyvin kaksi mahtavaa asiaa. Ihmiset pääsevät pitämään huolta omasta terveydestään ja pudottamaan painoaan sekä samalla nauttimaan tanssin ilosta, hihkuu Lola.
Ohjelmaan valitaan yhdeksän kilpailijaa, jotka ottavat toisistaan mittaa visuaalisesti näyttävien koreografioiden parissa – myös viikoittaiset punnitukset tuovat pisteitä eniten painoaan pudottaneille kisaajille. Kilpailun voittaja palkitaan uudella kevyemmällä ja energisemmällä elämällä. Lisäksi hänelle on luvassa tuntuva rahapalkinto ja tuotepaketteja.
FOXin ohjelmajohtaja Mikko Silvennoinen odottaa jo innolla ohjelman kuvausten alkamista.
– On mahtavaa saada tämä kansainvälinen menestysformaatti Suomeen. Ohjelmassa yhdistyvät niin hauskanpito kuin kova treeni. Odotamme kilpailuun monia upeita hakijoita ja erilaisia persoonia ympäri Suomea.
– Ohjelmassa nähdään myös kolmen hengen julkkistuomaritiimi – nimet paljastamme lähiviikkoina, sanoo Mikko.
Dance Your Ass Off (Tanssi peppu pieneksi) on NBCUniversalin kansainvälinen menestysformaatti. Yhdysvalloissa ohjelma on Oxygen-kanavan suosituimpia sarjoja. Sarjan toinen tuotantokausi on ollut kevätkauden katsotuin ohjelma kaikissa kohderyhmissä. Ohjelmaa on tuotettu muun muassa Tanskassa (TV2) ja Virossa (TV3), joissa se on ollut kauden suurin mediatapaus. Sarja nähdään tulevaisuudessa myös Kiinassa ja Norjassa. Suomalaisen ohjelman tuottaa Metronome Film & Television.
Tanssi peppu pieneksi (Dance Your Ass Off, viihde, 10 x 60′ & 10 x 30′)
FOXilla syyskuussa 2012
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta