Uskaltaako Jari Sarasvuo saapua Valmentaja-elokuvan ensi-iltaspektaakkeliin?
Olemme tottuneet juhlimaan kotimaisen elokuvan ensi-iltoja pimeissä teatterisaleissa, kun joku kiittää tekijöitä kengänkärkiään tuijotellen. Tuukka Temosen toisen pitkän draamaelokuvan ensi-illassa kaikki on toisin.
Valmentaja-elokuvaa juhlistetaan elokuvayhtiö Optiparin tiedotteen mukaan ennennäkemättömällä spektaakkelilla. Kutsuvierasensi-iltaa vietetään Helsingin Tennispalatsissa huomenna tiistaina 16.10 2018 klo 17.15.
Ensi-illan punaisen maton juhlateltta pystytetään Helsingin Tennispalatsin kylkeen Jaakonkadulle. Kaikki tuhat kutsuvierasta kulkevat 25-metrisen punaisen maton läpi tilaisuuteen. Punainen matto on yleisölle ja medialle avoin tilaisuus. Ennen näkemätön ensi-iltashow yhdistää livekuvaa, taustascreenejä, digitekniikkaa ja messiaanisia kiitospuheita.
Menossa mukana elokuvan tähtien lisäksi:
Poliitikkoja, muusikoita, leffatähtiä, viihdetähtiä, missejä, malleja, massikeisareita. Ilmoittautuneita jo mm. Maria Veitola, Mikael Gabriel, Manuela Bosco, Katariina Souri, Rakel Liekki, Eija-Riitta Korhola, Laura Birn, Sebastian Rejman, Iina Kuustonen, Ilja Janitskin, Aki Tykki, Satu Silvo, Toni Wirtanen ja Jannika B, Martina Aitolehti, Tume, Elsa Saisio ja Milla Alftan. Jari Sarasvuon paikallaoloa tuotantoyhtiö ei takaa.
Koe ja näe:
1000 vierasta
2 show-tanssijaa
4 hunksia
8 TV-kameraa
2 ulkotuotantoautoa
2 juontajaa
30 hengen työryhmä
10 x 2 m jättiscreen
2 taustascreen-ohjelmoijaa
4 ohjaaja
2 tuottajaa
2 Temosta
1 Jari Sarasvuo (jos uskaltaa tulla paikalle)
ja ehkä
1 Jussi Parviainen aiheuttamassa pahennusta
Aikataulu:
17.15 Punainen matto
18.00 Kutsuvierasensi-illan juhlallisuudet alkavat Scape-salissa
18.20 Elokuva alkaa
Kannattaa käydä tsekkaamassa suomalaisittain harvinaisen mittava ensi-iltaspektaakkeli!
Kuva: Wikimedia Commons / Soppakanuuna
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman